Vekanniemessä parivartio

Vartiointia ja valvontaa tapahtui merellä ja maissa, mutta strategisesti erityisen tärkeä kohde oli Vekanniemi, josta avautui esteetön näkymä liikenteen tarkkailulle kylänlahdelle. Vekanniemessä ylläpidettiin jatkuvaa vartiointia kuten jo sisällissodan aikana huhtikuussa vuonna 1918, jossa Kuorsaloon jättäytyneet iäkkäämmät valkoiset, Aleksanteri Sipari (= Ellan Saska), Ville Korjuslommi (= Ourin Ville) ja Iivari ja Matti Niemelä pitivät vartiota odottaen punaisten mahdollista hyökkäystä Pyötsaaren suunnasta. Talvisodan vartiomiehistö koostui hyvin eri-ikäisistä merisuojeluskuntalaisista, joista mainittakoon Kaarlo Arvilommi (= Arvin Kalle 41 v) ja Osmo Sipari (17 v), jotka suorittivat parivartiointia sotilaskiväärit olalla Vekanniemellä vanhan Orrengrundiin siirretyn luotsiaseman perustuksilla.

​

Pommituksen uutisointi Neuvostoliiton radiossa

Sodassa kun oltiin Neuvostoilmavoimien Mustaanmaahan kohdistaman moukaroimisen voi ymmärtää, sillä saarelle oli saman syksyn aikana valmistunut 20 metriä korkea teräsbetoninen tulenjohtotorni ja 3-tykkinen raskas kenttälinnoitettu tykkipatteri (3/152/45-C). Lisäksi joulukuun alussa linnakkeen satamaan tukeutui Moottoritorpedovenelaivue kapteeniluutnantti Orvo Peuranheimon komennossa. Todettakoon, että laivueeseen kuuluneen moottoritorpedovene Nuolen päällikkönä toimi kuorsalolainen aliluutnantti Simo Sipari (= Savisilmän Simo). Mutta, että pommituslentoja kohdistettiin Kuorsalon vartioasemalle, jossa ei kivääriaseistusta raskaampaa kalustoa esiintynyt, oli vaikea selittää. Toki rannikkoalueen väkivaltaisella tiedustelulla ja häikäilemättömällä pommittamisella punalentäjät pyrkivät selvittämään suomalaisten asemia ja puolustusta. Sellaistakin tapahtui, että pommilasti pudotettiin mielivaltaiseen paikkaan, kun oikeaa kohdetta ei ollut löydetty eikä rangaistuksen pelosta uskallettu palata täyden kuorman kanssa takaisin lentotukikohtaan. Koska Neuvostoliiton virallinen propaganda kiisti hyökkäykset siviilikohteisiin, itänaapurin radio vääristi lähetyksessään Kuorsalon rauhallisen kalastajakylän pommituksen sotilaslentokentän tuhoamiseksi! Parin kuukauden ajan Kuorsalo saikin olla ilmahyökkäyksiltä rauhassa, sillä vasta 4.2.1940 saareen pudotettiin seuraavat pommit. Ne iskeytyivät Vanhaankylään vaurioiden jäädessä vähäisiksi.

​

Kuorsalo evakuoidaan

Jo tammikuun alkupäivinä koko itäinen Suomenlahti oli kauttaaltaan jäässä ja sen kantokyky vahvistui pelottavasti kaiken aikaa. Jäät olivat niin vahvat, että vuoden alkuviikkoina Ulko-Tammioon pääsi jo kuorma-autolla. Koska vihollisen jäähyökkäys mantereelle oli odotettavissa, kuten sitten maaliskuun alussa tapahtuikin, Kuorsaloon jättäytynyt siviiliväestö evakuoitiin viranomaisen määräyksestä helmikuussa. Tavaraa sai ottaa mukaansa vain sen verran, minkä jaksoi kantaa. Kuorsalolaiset kuljetettiin iltapimeällä evakkoon Reitkalliin ja Metsäkylään valtion kyydillä jäätynyttä laivaväylää pitkin saapuneilla kuorma-autoilla. Väylä oli aurattu moottoriajoneuvoilla ajettavaksi tieksi, missä vallitsi vilkas liikenne. Helmi-maaliskuussa Kuorsalon salmeen tehtiin railoja. Ne sahattiin tähän tehtävään kehitetyllä laitteella, jossa traktori veti perässään kuorma-autoa, jonka takapyörien tilalle oli asennettu pyörivät sirkkelin terät. Irronneet jäätelikat painettiin jään alle ja syntynyt uoma peiteltiin havuilla ja lumella. Kuorsalolaiset evakot sijoitettiin yleensä yksityistaloihin, mutta Taavi Lommin tuolloin seitsenhenkinen perhe majoitettiin Reitkallin kansakouluun. Siellä iäkäs Mariana Lommi sai 1.3. surmansa, kun punalentäjän konekiväärin luoti lävisti Mariana-mummun. Ruumis tuotiin junalla Haminaan ja sieltä Mäntlahteen, mistä Taavi Lommi kuljetti äiti-vainaansa lainahevosella Kuorsalon multiin haudattavaksi.

​

Kuorsalon merisuojeluskuntalaisia Virolahden jäätaisteluissa

Samanaikaisesi kun vanhaemäntä Mariana Lommia haudattiin Kuorsalossa, puna-armeijan hyökkäyskiilat ilmavoimien ja panssarivaunujen tukemina etenivät jäätä pitkin kohti Haapasaaren ja Pitkäpaaden saaristoa. Mustanmaan linnakkeen tykkien yhtämittainen jyly kantautui pelottavasti Kuorsaloon, jossa lamput ja ikkunat helisivät. Koska pelättiin, että neuvostojoukot pääsevät nousemaan maihin ja katkaisemaan Viipuriin kulkevan rantamaantien, päämaja alisti suojeluskuntapataljoonat Kotkan lohkon komentajalle. Pataljoonat oli muodostettu helmikuun aikana ja viime hetkellä ne hälytettiin Virolahdelle jäätaisteluihin. Sitä ennen aliupseerit oli komennettu Kausalaan jalkaväkikoulutuskeskuksen alipäällystökurssille. Toisen suojeluskuntapataljoonan kolmannen komppanian kolmas joukkue koostui Mäntlahden, Kuorsalon ja Tammion merisuojeluskuntalaisista joukkueenjohtajana kersantti Teodor Sipari (45 v.) ja varajohtajana tammiolainen kersantti Armas Tähtinen. Näihin Virolahden alalohkon puutteellisesti valmistelemiin torjuntataisteluihin osallistui vielä osasto Heinonen, joka oli muodostettu aliupseerioppilaista ja tammikuun alokkaista. Osasto Heinosen hiihtojoukoissa taistelivat kuorsalolaiset aliupseerioppilaat lakitieteen ylioppilas Osmo Arvilommi ja vuoden 1939 pesäpallon Suomenmestari Mauri Mäkelä. Saamansa käskyn mukaan heidän tuli edetä kohti kolmea luotoa, joista yksi oli Kiuskeri (= Iso-Kalastajan saariryhmä), ja vallata ne! Hyökkäys kuitenkin epäonnistui ja yön epäselvissä olosuhteissa 10.3. lähellä Kiuskeria useita suomalaisia kaatui. Heidän joukossaan mm. Osmo Arvilommi, jonka ruumis jäi vihollisen puolelle. Myöhemmin kenraalimajuriksi ylennyt Mauri Mäkelä on kirjoittajalle kertonut, että seikkailunhaluisilla nuorukaisilla oli kova into päällä eikä kohdattavaa vaaraa osattu realistisesti arvioida, kun he lähtivät Orslahdesta yönselkään hiihtämään kohti luodoilla väijyvää tulivoimaltaan vahvaa vihollista. Suurista menetyksistä huolimatta suomalaisten päättäväinen vastarinta esti neuvostoliittolaisten joukkojen etenemisen jäältä mantereelle.

​

Rauha palautuu Kuorsaloon

Kolme ja puolikuukautta kestäneet talvisodan taistelut päättyivät 13.3.1940 Moskovan rauhaan. Kuorsalolaisten kannalta se merkitsi mm. sitä, että erinomaiset kalastus- ja hylkeenpyyntialueet pienenivät merkittävästi, sillä ikivanhat ”tukikohdat” kuten Huovari ja Majakartti jäivät rajavyöhykkeelle ja Someri Neuvostoliiton puolelle. Luotsaukset eivät tästedes enää ulottuneet Pitkäpaateen eivätkä Koivistolle. Ajankohtaiseksi muodostui uuden luotsiaseman suunnittelu ja rakentaminen, sillä Ristniemen asemasta oli vain rauniot jäljellä. Kuorsaloon oli muuttanut luotsiperheitä Pitkäpaadesta, Uuraasta ja Suursaaresta ja heille tuli järjestää kodit. Talvisodan päättymisestä ja rauhan solmimisesta huolimatta tulevaisuus koettiin epävarmana. Sota laajeni Euroopassa ja sen jälkeen kun Saksa oli vallannut Ranskan, Neuvostoliitto alkoi painostaa ankarasti Suomea. Siksi kaikkia reserviläisiä ei sodan päätyttyä heti kotiutettu, vaan joukkoja jätettiin uuden rajan tuntumaan. Tässä tilanteessa eli kesällä 1940 Kuorsaloon sijoitettiin Virolahden alalohkon esikunta, joka seuraavana syksynä nimettiin Kotkan Rannikkotykistörykmentin II linnakkeiston esikunnaksi.