POSTINKULJETUKSESTA KUORSALOON JA TAMMIOON
Tuomo Silenti
​
Säännöllinen postinkuljetus Kuorsaloon ja Tammioon
​
Suomessa maalaiskirjeenkanto aloitettiin vuonna 1890, mutta kesti vielä kauan, ennen kuin se ulotettiin syrjäisimmillekin seuduille. Kuorsalolaiset olivat jo vuonna 1891 jättäneet postihallitukselle anomukseen säännöllisen postinkulun järjestämiseksi Kuorsaloon ja Tammioon, mutta vasta 1.1.1894 asiaan saatiin senaatin päätös. Sen mukaan perustettiin postilinja n:o 88 Haminan postikonttorin sekä Kuorsalon ja Tammion saarten välillä. Postinkanto käynnistettiin 1.3.1894 ja postipäiväksi määrättiin keskiviikko. Ratkaisu ei kaikilta osin tyydyttänyt Kuorsalon ja Tammion asukkaita, sillä he olivat esityksessään ehdottaneet kahta postinkuljetuspäivää viikossa. Saarelaiset olivat lisäksi keskuudessaan pitämänsä huutokaupan perusteella arvioineet, että postinkanto kannattaisi ottaa hoidettavaksi 200 markan vuosipalkkiota vastaan. Ensimmäiseksi postinkuljettajaksi ryhtyi kuorsalolainen talollinen Anton Niemelä. Hän oli kalastaja, hylkeenpyytäjä ja kylän teurastaja, joka asui Kuorsalon Vekanniemellä. Niemelän talon omistaa nykyisin Aarno Siparin lapset.
​
Tammion posti jää viikoksi makaamaan
​
Anton Niemelän toimikausi jäi vain vuoden mittaiseksi, sillä erityisesti tammiolaiset olivat tyytymättömiä siihen, että postinkantajana toimi kuorsalolainen. Tammion asukkaita harmitti näet se, että heidän lähettämänsä posti sai aina odottaa viikon Kuorsalossa, ennen kuin se lähti eteenpäin. Tästä ilmeisestä epäkohdasta johtuen jo seuraavana vuonna postinkuljettajaksi valittiinkin tammiolainen talollinen Henrik Pitkänen, josta käytettiin nimitystä Posti-Heikki. Hänen hoidossaan postinkuljetus tuli aikaisempaa sujuvammaksi, sillä Posti-Heikki lähtiessään postinkuljetusreissulle Tammiosta otti mukaansa tammiolaisten postin Kuorsaloon, keräsi sieltä kuorsalolaisten lähtevän postin ja jatkoi matkaansa Haminaan.
Tammion-Kuorsalon talvitie kulki Vanhankylän läpi. Kuva vuodelta 1951. (Museovirasto)
Henrik Juho Pitkänen postireissulla talviaikaan iso postireppu selässä. Kuvassa olevat kulkuvälineet eli sukset ovat edelleen olemassa. (Ritva Pitkäsen kokoelma)
Posti saapuu saariin liian harvoin
​
Kuorsalolaisten ja tammiolaisten mielestä posti kannettiin saariin edelleen liian harvoin. Tammioon ja Kuorsaloon 1890-luvulla perustetut kansakoulut olivat kohottaneet saarelaisten sivistystasoa ja lisänneet siten tiedon tarvetta. Luku- ja kirjoitustaidon yleistymisen johdosta kiinnostus sanomalehtien tilaamiseen alkoi kasvaa, mihin erityisesti vaikutti se, että valtakunnallisten lehtien ohella oli alettu julkaista alueellisia ja paikallislehtiä. Kuorsalolaiset ja tammiolaiset suosivat fennomaanien linjaa seuraavaa vastikään perustettua Haminan Sanomia. Lehdessä käsiteltiin näet yleisten tapahtumien ohella runsaasti Kuorsaloa ja Tammiota koskevia paikallisia asioita. Toistuvasti esillä olivat mm. luotsaus, merimerkkien muutokset, laivaliikenne, jäätilanne Kuorsaloon ja Tammioon, kalansaaliit, hylkeenpyynti, seprakauppa, kesäjuhlat, urheilu, kirkolliset ilmoitukset ja esitelmätilaisuudet. Lisääntynyt sanomalehtien tilaaminen heijastui suoraan kannettavan postin määrään, eikä yksi postinkuljetuksesta huolehtinut jalkamies, varsinkaan talvisaikaan, kyennyt aina tuomaan kaikkea postia kerralla perille, vaan osa postista jäi postitoimistoon vanhenemaan ja odottamaan seuraavaa hakukertaa.
​
Postipäivät lisääntyvät
​
Epäkohta haluttiin poistaa ja vuonna 1901 tammiolaiset vuorostaan jättivät postihallitukselle anomuksen. Siinä he ehdottivat, että posti tultaisiin kuljettamaan Kuorsaloon ja Tammioon kaksi kertaa viikossa, tiistaisin ja perjantaisin. Ennen kuin asiassa saatiin myönteinen päätös vasta vuonna 1906, Venäjän mahtava keisarikunta oli vavissut liitoksissaan. Se oli saanut pahanpäiväisesti selkäänsä Japania vastaan käydyssä sodassa, jonka seurauksena keisari Nikolai II oli joutunut sallimaan kansalaisille monia vapauksia. Suomessa säätyvaltiopäivät lakkautettiin ja tilalle saatiin yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen nojautuva yksikamarinen eduskunta. Näiden mullistavien tapahtumien pyörteissä postihallitus myöntyi järjestämään valtion ylläpitämänä säännöllisen postiliikenteen Kuorsaloon ja Tammioon kahdesti viikossa. Päätöksen mukaan uusiksi postipäiviksi määrättiin keskiviikko ja lauantai.
​
Harvakseltaan kulkenut posti ei vieläkään ollut saarelaisten mieleen, ja niin kuorsalolaiset anoivat vuonna 1912 postihallitukselta lupaa, saada perustaa saarelleen toisen luokan postitoimiston. Ennen ratkaisun tekemistä postihallitus kuitenkin julisti postinkuljettajan toimen Haminan ja Kuorsalon välillä haettavaksi saadakseen selville, kuinka kalliiksi lisätty postinkuljetus tulee. Lisäksi Haminan postinhoitaja joutui laatimaan tarkan tilaston, paljonko Kuorsaloon menee sanomalehtiä, kirjeitä, ym. postia. Perusteellisen harkinnan jälkeen, vuotta ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä, postihallitus teki päätöksen asiassa. Postitoimistoa Kuorsaloon ei vielä tuossa vaiheessa perustettu, mutta vihdoinkin posti Kuorsaloon ja Tammioon saatiin kulkemaan kolme kertaa viikossa eli tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Nämä päivät pysyivätkin postipäivinä koko sen ajan, jolloin Kuorsaloon ja Tammioon kuljetettiin postia ympärivuotisesti vakituisen postimiehen toimesta eli vuoden 1969 syksyyn.
​
Postinkuljetusreitit Haminaan ja Mäntlahteen
​
Postinkuljetusreitit Kuorsaloon ja Tammioon ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Toisaalta siihen on ollut vaikuttamassa mantereen postitoimistojen sijainti ja toisaalta vuodenajat. Alun alkaen avoveden aikana maalaiskirjeenkantaja kuljetti Tammion ja Kuorsalon postin Haminaan ja päinvastoin, mutta marras-joulukuusta kelirikko- ja talvikauden ajan posti kannettiin Klamilan postitoimistosta. Vuoden 1915 jälkeen kyläpostin ei enää avoveden aikanakaan tarvinnut mennä Haminaan, vaan saarelaisten posti hoidettiin Klamilan postitoimistoon, josta posteljooni toi sen Kuorsalon postipysäkille ja Tammion saarelle. Posti kuljetettiin säästä riippuen joko soutaen tai purjein, ennen kuin moottoriveneet alkoivat yleistyä 1920-luvulla. Talvella posti kuljetettiin jäitse hiihtäen postimiehen vetäessä perässään kevytrakenteista suksikelkkaa. Saarelaiset olivat sopineet, että tammiolaiset merkitsevät ns. viittatien Tammiosta Kuorsalon etelärannalle Raviikinpohjaan, ja siitä eteenpäin Mäntlahteen merkitsemisestä huolehtivat kuorsalolaiset. Talvitie kulki Kuorsalon Raviikista Laviikinpohjan kautta Vanhankylänlahdelle ja jatkui Vanhankylän läpi, nousi Haminanpohjasta Ourinniemen kannakselle, ylitti sen ns. painekattilan kohdalta ja laskeutui Vekanlahdelle. Sieltä viittatie jatkui Pohjoisselkää pitkin Selkäkiven oikealta puolelta Santsaaren sivuitse ohi Halssin Mäntlahteen. Toinen talvireitti haarautui Santsaaren kohdalta suoraan Pyötsaaren sillankorvaan ns. isolle kivelle, josta nousi Mäntlahteen johtavalle latu-uralle. Viittatien toista laitaa kulki hevostie ja toista hiihtolatu. Talvinen viittatie oli tärkeä saarelaisille, sillä kuljettaessa jäälakeudella pimeässä tai lumimyrskyn yllättäessä, havupuisten viittojen näkeminen vähensi eksymisvaaraa. Talvireitin hoidosta ja kunnosta tuli pitää hyvää huolta, sillä mainittiinhan jo maalaiskirjeenkantajan ja Suomen Postilaitoksen kesken tehdyssä sopimuksessa, että postinkuljetukseen sai käyttää aikaa enintään kaksi tuntia peninkulmaa kohden.
​
Talvisodan jälkeen vuoden 1940 lopulla Mäntlahteen Raussin kaupan yhteyteen perustettiin oma postiasema ja –pankki. Täältä Kuorsalon ja Tammion posti noudettiin ainakin vuoteen 1988 saakka. Postiaseman nimeksi tuli paikkakunnan nimestä eroava vieras nimi Mäenlahti. Monien sekaannusten ja kyläläisten hartaiden pyyntöjen johdosta, olympiavuonna 1952 postiaseman nimi muutettiin Mäntlahdeksi. Näin paikkakunnan vanha historiallinen nimi, joka juontui jo Ruotsinvallan aikana vuonna 1638 kylään perustetusta postinvaihtopaikasta Mendelax, otettiin taas käyttöön.
​
Postinkuljetusreitti Klamilaan
​
Kuten jo edellä mainittiin, saarelaisten posti noudettiin Klamilasta vuosina 1912–1940. Tammiosta kulki talvisaikaan viittatie myös Lukkarlahteen, josta se nousi Kiviniemen kohdalla mantereelle ja liittyi Vähä-Harvajasta Kelviikkiin johtavalle tielle. Sieltä reitti eteni Malmilaan ja Kipparinkylään. Vuoteen 1940 saakka Kuorsalon ja Tammion posti haettiin Juho Klamin kaupasta, jossa nykyisin toimii Kujansuun baari ja huoltoasema. Ennen toista maailmansotaa Kuorsalon talvitie Klamilaan lähti Manstuolista, mutta varsinainen hevostie sai alkunsa Syvänhiedanpohjasta läheltä Kolhoa kulkien peltoja pitkin Sydänkylään. Nykyinen Manstuolin tie on rakennettu vasta talvisodan jälkeen vuonna 1940, jolloin Sydänkylän Tiilikalliolle kohosi kuuden tuuman Canet-tykin tuliasema (152/45 C) osana Salpalinjaa. Sen betonivalussa käytetty hiekka haettiin Manstuolista ja sitä varten oli tehtävä kuorma-auton kuljettava kulkuväylä. Kesäisin postin käyttämä venereitti Tammiosta Klamilaan kulki Sahanrantaan (= nyk. Kalasatama) ja siitä Jokniemeen kapeaa ”ojaa” pitkin nykyisen vierasvenelaiturin luo, josta matka Kujanmäelle taittui hetkessä.
​
Tammiolaiset postinkuljettajat
​
Henrik Pitkänen hoiti postinkuljetusta Anton Niemelän jälkeen vuoden 1924 loppuun. Posti-Heikki koki pitkän työuransa aikana mullistavia tapahtumia kuten mahtavan Venäjän keisarikunnan sortumisen, Suomen itsenäistymisen, katkeran sisällissodan ja ensimmäisen tasavallan alkutaipaleen. Sisällissodan eli kapinan aikana punakaartilaiset uhkasivat Heikki Pitkäsen henkeä, kun häneltä kiristettiin tietoa, oliko Tammiossa valkoisia. Heikin kieltävä vastaus ei ollut vakuuttanut kapinallisia ja niin punakaartilaisten lähetystö saapui Tammioon tarkistamaan, puhuiko Posti-Heikki totta. Valkoisia ei kuitenkaan löytynyt, sillä saaren miehet olivat siirtyneet kauaksi jäälle kalaan ja aseet sekä elintarvikkeet oli piilotettu.
Henrik Juho Pitkäsen kotitalo sellaisena, kuin se oli hänen postinkuljetusaikanaan. Kuvassa Jussi Karjalainen ja Heikki Pitkänen 1900-alussa. (Ritva Pitkäsen kokoelma)
Posti-Heikin työsuhteen aikana hänen kuukausipalkkionsa urakalla suoritetusta maalaiskirjeenkannosta yli kymmenkertaistui, sillä vuonna 1905 hänelle maksettiin 45 markkaa ja hänen lopettaessaan 500 markkaa. Ennen kuin yleisradiolähetykset Suomessa käynnistyivät vuonna 1926, sanomalehdet saivat palvella kansalaisten merkittävimpinä informaation lähteinä. Siksi voidaankin sanoa, että Posti-Heikki vastasi kuorsalolaisten ja tammiolaisten tiedonvälityksestä kuljettaessaan painotuotteet saarelaisille. Heikin asuinrakennuksesta Tammion Kallunkujalla käytettiin nimitystä Heikkilän talo, jossa toimi myöhemmin postipysäkki. Saapunut posti kuljetettiin taloon, jossa se jaettiin saarelaisille. Kuorsalon postitoimisto sijaitsi Heikki Pitkäsen toimikauden aikana vuoteen 1920 Vekassa Tommon Saskan (= Aleksanteri Sipari) talossa, jonka omistaa nykyisin Ulla Kärävä. Vuonna 1921 Kuorsalon postipysäkin hoitajaksi valittiin Arvin Saska (= Aleksanteri Arvilommi) ja posti siirtyi hänen omistamaansa ns. Kapteenin taloon Tallouriin.
Kuorsalon postipysäkki toimi Aleksanteri Siparin talossa vuoteen 1920. (Tuomo Silennin kokoelma)
Posti-Heikki ei omistanut vielä moottorivenettä, vaan kuljetti postia perinteisin menetelmin, soutaen, purjein ja hiihtäen. Vuonna 1913 Posti-Heikin käyttämä postivene joutui varkaiden käsiin, mutta vene saatiin takaisin. Syylliset, joista toinen oli Vehkalahdelta ja toinen Virolahdelta, saatiin kiinni ja heidät tuomittiin kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.
Tammioon on tullut Heikin mukana käymään myös haminalainen postinkantaja Jussi Karjalainen sekä pari (tuntematonta) matkustajaa. (Ritva Pitkäsen kokoelma)
Veljekset Aaro ja Nestor Lommi huolehtivat postinkuljetuksesta Heikki Pitkäsen jälkeen. Aaro vuodesta 1925 ja Nestor vuodesta 1941 apulaisenaan poikansa Urho Lommi. Aaron ja Nestorin asuintalo, Lommila, sijaitsee Tammiossa heti ensimmäisenä talona noustessa aallonmurtajalta maihin. Veljesten isä kuorsalolainen Jeremias Antoninpoika Lommi oli avioitunut vuonna 1880 tammiolaisen Anna Juliana Pitkäsen kanssa ja tästä sai alkunsa Tammion Lommien sukuhaara. Lommin veljeksillä oli käytössään jo avonaiset erityisesti kalastukseen valmistetut moottoriveneet, jotka saivat samalla hoitaa postimoottorin virkaa. Aaro Lommi kuoli syyskuussa 1940 ja sen jälkeen hänen poikansa Osmo Lommi vastasi vähän aikaa postinkuljetuksesta.
​
Kun Nestor Lommi otti postinkuljettajan tehtävän vastaan edeltäjältään Osmo Lommilta, tämä luovutti Nestorille kaksi postin turvavälineinä käyttämää rullarevolveria patruunoineen ja postileimasimet. Juuri tuolla hetkellä Suomi ei kuitenkaan ollut sodassa, mutta revolveri kuului senaikaisen maalaiskirjeenkantajan varustukseen. Rospuuttoaikana, jolloin Kuorsalon Pohjoisselkä oli vasta saanut ohuen jääpeitteen jäärajan kulkiessa Ristniemen korkeudella, Nestor Lommi ajoi poikansa Urhon kanssa Tammiosta moottoriveneellään Kuorsalon Ristniemen luotsiaseman aallonmurtajalle. Noudettuaan sitten Kuorsalon lähtevän postin, Urho ajoi Nestor-isänsä Vähän-Harvajan niemelle, josta hän käveli reppu selässään Klamilaan Kujanmäelle hakemaan saapuneen postin. Tällä välin Urho palasi takaisin Ristniemeen pitämään tuulta, kunnes nouti isänsä Vähän-Harvajan niemeltä. Kun kuorsalolaiset olivat saaneet postisäkkinsä, Nestor ja Urho Lommi jatkoivat matkaansa Tammioon saaren posti mukanaan.
​
Mooses Pitkänen otti postinkuljettajan pestin toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1948. Tämä tammiolainen isäntä oli avioitunut Posti-Heikin tyttären Bertan kanssa ja asettunut vävyksi Heikkilän taloon. Bertta Pitkänen hoiti vuodesta 1947 Tammioon vuonna 1945 perustettua postipysäkkiä sen lakkauttamiseen saakka. Elintaso oli noussut appiukko Heikki Pitkäsen ajoista, ja niin Moosella oli käytössään etukajuutallinen, tuulilasilla varustettu kalastajamoottorivene. Sen voimanlähteenä oli 6-7 hevosvoimainen yksisylinterinen Wickström-merkkinen petrolikone, joka käynnistettiin bensaryypyllä etukajuutan puolelta vauhtipyörää voimakkaasti pyöräyttämällä. Koska postimoottoria käytettiin ensisijaisesti kalastuksessa, suomuja näkyi runsaasti pohjalautojen päällä ja sisäkyljissä. Postinkuljetuksen ohella alus kuljetti pientä maksua vastaan matkustajia, sillä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta, muilla kuin saarten vakituisilla asukkailla ei vielä sodan jälkeen ollut yksityisiä moottoriveneitä autoista puhumattakaan. Mooses Pitkänen lähti Tammiosta aamu varhain ja saapui Kuorsalon postirantaan jo seitsemän jälkeen. Kerättyään sieltä lähtevän postin ja otettuaan lisää matkustajia moottorivene suuntasi keulansa kohti Mäntlahtea noin puoli kahdeksan aikaan. Postimoottorin aikataulu oli sovitettu Virojoelta Haminaan ja Kotkaan kulkevan linja-auton mukaan siten, että saarelaiset ehtivät Mäntlahteen klo 8.40 saapuvaan kuljetusliike Onni Vilkkaan valkovihreään vinttikoiratunnuksilla varustettuun bussiin. Usein tätä vuoroa ajoi klamilalainen autonkuljettaja Reijo Klami, jonka kertoman mukaan enimmillään matkustajia oli 38-paikkaisessa linja-autossa 106 henkeä matkalla Haminaan!
Tämä kuva on otettu kesällä 1956. Mooses Pitkänen omassa moottoriveneessään lähdössä Tammioon postit ja kauppatavarat mukanaan sekä mahdolliset matkustajat. (Ritva Pitkäsen kokoelma)
Postimoottori hoiti myös henkilöliikenteen
​
Lauantaisin ja varsinkin juhannusaattoina postimoottorilla matkusti valtavasti väkeä, joka palasi mantereelta vapaa-ajan viettoon kotikonnuilleen. Kun kaikki moottoriveneen istumapaikat oli käytetty, matkustajia asettui sinivihreäksi maalatun kankaalla päällystetyn etukajuutan täkille ja joskus jopa pieni peräkansikin saattoi olla matkalaisten käytössä. Tällaista ylikuormitusta ei kuitenkaan sen kummemmin ihmetelty. Vaikka sodanjälkeinen pahin pula-aika oli ohitettu 1950-luvun puolivälissä, ei vapaa-ajan vaatetus yleistynyt kovin nopeasti. Erityisesti maaseudulla nuoret miehet ja pojat käyttivät kesäasuina verryttelypukuja ja naiset enimmäkseen mekkoja sekä jalkineina kumitossuja. Siksi ei ollut harvinaista, että monilla postimoottorista maihin astuneilla keski-ikäisillä kaupunkilaismiehillä oli päässään huopainen lierihattu, kauluspaita, suorat housut ja puvun takki sekä jalassa nahkaiset puoli- tai varsikengät.
Kuva Mäntlahden rannasta. Mooses Pitkäsen veneessä Toivo Raussi tavaroita tuomassa tammiolaisille lähetettäväksi, Mooses Pitkänen postinkuljettaja sekä Alma Lommi kuorsalolainen matkustaja. (Ritva Pitkäsen kokoelma)
Kuorsalon postipysäkki Vihtori Siparin talossa
​
Tunnelma moottoriveneessä oli hyvä ja syvällä uivassa veneessä matkustajien nenään tunkeutui kalan, venelakan sekä petrolin yhdessä synnyttämä voimakas tuoksu. Kun verkkaisesti kulkeva postimoottori saapui Mäntlahdesta Kuorsalon rantaan Vihtori Siparin laiturille, Pitkäsen Moose käveli lippalakki päässään hieman kumaraselkäisenä vakain askelin sinijuovainen postisäkki selässään Natalian Vihtorin (= Vihtori Sipari) taloon, jossa kaatoi sanomalehtiä sisältävän sekä vähän pienemmän kirjeitä sisältävän postisäkin eteisen pöydälle. Sen jälkeen hän palasi moottoriveneelleen, josta jo moni matkustaja oli jäänyt pois Kuorsalossa ja jatkoi matkaansa Tammioon. Postitalossa, johon kuorsalolaiset olivat sankoin joukoin kerääntyneet postia hakemaan, Vihtorin puoliso, Elsa Sipari, aloitti välittömästi postinjaon. Ensin hän jakoi kirjeet ja sitten sanomalehdet. Kuorsalon Moosenmäellä sijainneen postipysäkin virallinen hoitaja oli Vihtori Sipari, mutta Elsa-vaimo huolehti postimerkkien myynnistä ja muusta toimiston hoidosta. Vuonna 1951 Kuorsalon postipysäkki siirrettiin Vihtorin talosta kaupalle ja postinhoitajaksi ryhtyi myymälänhoitaja Siviä Salo.
Kuorsalon postipysäkki toimi Vihtori Siparin talossa vuoteen 1950. (Tuomo Silennin kokoelma)
Kuorsalon Unto Korjus postinkuljettajaksi
​
Unto Korjus alkoi kuljettaa postia Mooses Pitkäsen jälkeen vuonna 1957. Unto asui Kuorsalon länsirannalla sijaitsevassa Leerviikin kylässä harjoittaen kalastusta ja hylkeenpyyntiä. Unto Korjus kuului 1951 perustettuun Sydänkylän nuottakuntaan ja oli ensimmäisiä kalastajia Neuvostoliitolta vuokratuilla Huovarin takaisilla kalavesillä vuonna 1960. Kun Unto avioitui ja muutti Mäntlahteen sekä irtisanoutui posteljoonin tehtävästä, 75 vuotta kestänyt ympärivuotinen postinkuljetus Kuorsaloon ja Tammioon päättyi 4.10.1969. Säännöllisen postinkuljettamisen loppumiseen oli myös muitakin syitä. Kuorsalon väkiluku oli hiipunut tasaisesti koko 1960-luvun, niin että vuonna 1963 saarella asui pysyvästi vajaa 30 henkeä ja talvella 1965 vain 18 henkeä heistä suurimman osan ollessa vanhoja eläkeläisiä. Kuorsalon viimeiset ympärivuotiset asukkaat Leerviikin Uuno ja Alina Korjus muuttivat marraskuussa 1970 Mäntlahteen ja Onni Arvilommi Tallourista saman vuoden lopulla Haminaan. Talven 1971 saari oli täysin vailla asukkaita.
Unto Korjus postinhakureissulla vuonna 1959. Postisäkit näkyvät etupenkillä. (Seija Jormalaisen kokoelma)
Kuorsaloon ja Tammioon postinjättölaatikot
​
Kaupanhoidon ohella Siviä Salo hoiti kuorsalolaisten maksut tilillepanoina, samoin kuin valtakirjat tililtäottoja ja eläkkeitä varten. Kun asukkaat eivät kuitenkaan välittömästi postin saapumisen jälkeen tulleet noutamaan toimeksiantojaan, jäi niiden jako Siviän huoleksi. Koska postipysäkin hoito vaati suhteettoman paljon työaikaa palkkioon verrattuna, Siviä Salo irtisanoutui vuonna 1963 tehtävästä, mutta hänet saatiin jatkamaan postinhoitoa, kun palkkiota nostettiin. Kuitenkin jo vuonna 1966 Tammion ja Kuorsalon postipysäkkien hoitajat, Bertta Pitkänen ja Siviä Salo, irtisanoutuivat tehtävistään, ja kun uusia työnjatkajiakaan ei määräaikaan mennessä ollut ilmoittautunut, postipysäkit lakkautettiin. Tammion saaren asukasluku oli vähentynyt siten, että talvella 1965 siellä asui 10 henkeä ja talvella 1966 vain 6 henkeä. Tämän jälkeen 14 kilometrin pituisella maalaiskirjeenkannon linjalla Mäntlahden postiasema I-Kuorsalo-Tammion saari hyväksyttiin kaksi postinjättöpaikkaa ja kumpikin saari varustettiin postinjättölaatikoilla.
​
Unto Korjuksen käyttämät kulkuvälineet
​
Unto kuljetti postia ja matkustajia keulakajuutallisella tuulilasein varustetulla kalastajamoottoriveneellä, joka muistutti paljon Pitkäsen Moosen alusta. Unton postimoottorin voi kuitenkin erottaa siitä, että veneen etukajuutassa oli vain yksi pyöreä sivuikkuna kummallakin puolella, kun niitä Moosen veneessä oli kaksi. Unton moottori kulki myös hieman kovempaa kuin Moosen, sillä koneena oli tehokas 2-sylinterinen Olympia, joka käynnistettiin istumalaatikon puolelta veivillä. Kovalla myrskyllä Unto asensi metallisten kaarten varaan tuulilasin yläreunasta lähtevän pressun istumalaatikon päälle suojaamaan matkustajia pärskeiltä. Unto Korjuksen postimoottori oli kuorsalolaisen veneenveistäjän Pekka Arvilommin Leerviikissä rakentama heti jatkosodan jälkeen itselleen ja isälleen kalastusta varten, mutta he myivät aluksen Untolle vuonna 1947.
​
1960-luvun puolivälissä Unto Korjus teetti Summassa Timperin veljesten veneveistämössä meriläismallisen kalastajamoottoriveneen. Sen runko oli mäntyä, mutta ajohytissä oli käytetty mahonkia. Koneena oli nelitahtinen 30-hevosvoimainen dieselmoottori, joka kehitti veneelle kelpo nopeuden. Mäntlahden laiturissa Unto Korjuksen moottorille oli varattu oma paikka ja Kuorsalon kaupan uusitun laiturin toinen sivu porrastikkaineen oli niin ikään nimetty postimoottorin käyttöön. Uudessa postimoottorissa oli pelastusliivit kaikille matkustajille, sillä se oli rekisteröity henkilöliikenteeseen. Talvisin Unto Korjus teki postinkuljetusreissun hiihtäen, kunnes vuonna 1965 osti kanadalaisen Ski-Doo –merkkisen kevytmallisen lumikiitäjän nopeuttamaan ja helpottamaan kulkemista.
Unto Korjus ja lankomies Raimo Jormalainen postimoottorissa Leerviikin rannassa vuonna 1962. (Seija Jormalaisen kokoelma)
Tyypillinen postipäivä 1950–1960-lukujen taitteessa
​
Avoveden aikana Unto Korjus ajoi postipäivän aamuna moottoriveneellään Leerviikistä Mäntlahteen, mistä käveli postisäkki mukanaan Raussin kaupalle hoitamaan postiasioita. Helsingistä oli lähtenyt keltainen postilinja-auto klo 7.00 ja Mäntlahteen se saapui klo 13.30. Vaikka Unto Korjukselle oli melko nopeasti erotettu Kuorsalon ja Tammion saapunut posti, hän silti odotti vielä klo 14.00 Haminasta startanneen ns. kahden auton saapumisen Mäntlahteen, koska siinä tuli aina melko paljon saariin menijöitä. Vasta nyt Unto palasi posti mukanaan moottoriveneelleen ja laiturilta hän lastasi kauppias Armas Raussin autollaan rantaan tuomat pahvilaatikoihin pakatut saarelaisten tilaamat ruokatarviketilaukset alukseensa, keräsi kyytimaksut ja suuntasi keulan kohti Kuorsaloa. Matkustamisesta perittiin kyytimaksu, ja kun Untolta kysyttiin 1950-luvun lopulla matkan hintaa, vastaus kuului: ”Viiskymppiihää se on ollu”. Maksu oli siis 50 mk, mitä on pidettävä perin vaatimattomana, sillä tuohon aikaan pääkaupunkiseudulla lasten elokuvalippu maksoi saman verran!
​
Postimoottorin odotusta kaupanrannassa
​
Kuorsalossa kaupanrannassa ja -laiturilla postinsaapumista odotettiin kiihkeästi ja ensimmäiset veneen keulakuohut alkoivat juuri ja juuri erottua Santsaaren puolimatkankiven ohittamisen jälkeen. Selkäkiven kohdalta, ei enää kestänyt kauan kun postimoottori saavutti rantalaiturin. Tällöin kello oli noin kolme iltapäivällä. Kaupanrantaan oli kerääntynyt hyväntuulisia vastaanottajia ja iloisia tervetulotoivotuksia kantautui laiturilta pitkälle maihin. Kuorsalolaiset olivat jo hyvissä ajoin saapuneet vastaanottamaan postia ja tuttu näky 1950-luvun lopulla oli se, kun Savisilmän Eero (=Eero Sipari) ja Keijo Arvilommi lähestyivät Vekanlahtea kiireettömästi, hiljaa huopaamalla pienillä jollillaan päässään valkoiset laivastomalliset lakit. Tuohon aikaan näet Keijo haki Tallourin ja Eero Savisilmän postin.
​
Siviä Salo jakaa postin
​
Postimoottorin tulo samoin kuin postinjako olivat saaressa edelleen merkittävä sosiaalinen tapahtuma. Kun postisäkit oli tuotu Kuorsalon kauppaan, myymälänhoitaja Siviä Salo alkoi jakaa postia kuuluvalla äänellä. Kun Kuorsalossa asui samannimisiä henkilöitä, Siviäkään ei aina ollut aivan varma, menikö saapunut posti oikealle henkilölle. Itäpuolella ja Leerviikissä asui nimittäin Aliina Korjus-nimiset emännät ja sitten oli vielä kaksi Eero Siparia, kummatkin luotseja. Vanhemmasta käytettiin nimitystä Hietapajan Eero ja nuoremmasta Savisilmän Eero. Eeva Sipareita oli niin ikään kaksi, Aarnon Eeva Vekasta ja Eeron Eeva Savisilmästä. Postinjaossa saattoi myös tehdä erilaisia havaintoja kuten esimerkiksi, mitä sanomalehtiä ihmiset olivat tilanneet. Näytti siltä, että kuorsalolaisten yleisimmin tilaamia lehtiä olivat Kotkassa ja Haminassa ilmestyneet paikallislehdet kuten kokoomuslainen Etelä-Suomi ja keskustalainen Kymen Sanomat. Valtakunnallisia sanomalehtiä kuten kokoomuslainen Uusi-Suomi ja edistysmielinen Helsingin Sanomat tuli niin ikään joillekin sekä vieläpä ruotsalainen Hufvudstadsbladet Karin ja Margit Sundqvistille. Sosialidemokraattinen Eteenpäin oli tilattu Taavi Lommille, ja kun Suomen ensimmäinen naispuolinen maaherra Sylvi Siltanen vietti Korjus-taustaisen miehensä Felix Siltasen kanssa kesälomiaan Itäpuolella Alina Korjuksen talossa, hänelle tuli Suomen sosialidemokraatti. Todettakoon vielä, että 1930-luvulla saaren tytöt Maija Niemelä, Eeva ja Maija Lommi kantoivat Sundqvisteille (nyk. Bernerin talo) lehdet ja muun saapuneen postin. Tätä perinnettä jatkoi
Nykyaika
Hautuumaa
Ylläolevista linkeistä pääsee katsomaan valokuvia, jotka on otettu Osmo Siparin 1990-luvulla laatimasta läp´käytävän seinällä olevasta kartasta. Valitettavasti kuvat ovat hieman epäselvät
Vapaa järjestötoiminta
1950-luvulla Raija Korjus.
​
Viikonlopunviettäjät kuskataan takaisin Mäntlahteen
​
Kuorsaloon ja Tammioon postimoottorin kyydissä saapuneet viikonlopun viettäjät piti viedä myös takaisin mantereelle. Sen vuoksi sunnuntai-iltana Unto Korjus ajoi Leerviikistä Tammioon ja koukkasi Kuorsalon kaupanlaiturin kautta Mäntlahteen. Samalla hän vei Mäntlahteen Kuorsalon ja Tammion postilaatikoihin kertyneen lähtevän postin. Joskus kuitenkin saattoi käydä niin, että Tammiosta saapuikin jo niin paljon matkustajia, että Unton oli ajettava täysinäisellä moottoriveneellään ohi Kuorsalon suoraa päätä Mäntlahteen.
​
Postinkuljetuksen myöhemmät vaiheet
​
Unto Korjuksen jälkeen postinkuljetuksesta ja yhdysliikenteestä Kuorsaloon ja Tammioon huolehti laivuri Aarre Lommi m/s Viklalla. Ajalla 16.6.–31.8.1970 hän ajoi neljä viikkovuoroa ja 1.-30.9.1970 välisenä aikana kaksi viikkovuoroa. Seuraavana vuotena Aarre Lommi hoiti maalaiskirjeenkannon 1.6.–16.9 kolmena kertana viikossa. Vuonna 1972 m/s Vikla liikennöi 18.5.–9.9. tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin klo 14.30 ja perjantaisin klo 19.15 lähtien Mäntlahdesta. Vuonna 1973 Aarre Lommi liikennöi 15.5.–15.9. välisen ajan noudattaen edellisen vuoden aikataulua. Mainitsemisen arvoista lienee Haminan konttorinhoitajan toteamus postipiirin päällikölle osoittamassaan kirjelmässä, että Aarre Lommin alus on kokonsa puolesta ainoa jakajalinjan ajoon saatavissa oleva tarkoituksenmukainen vene, koska Kuorsalon ja Tammion välinen Tammionselkä on erittäin vaikeakulkuinen kovilla tuulilla. Aarre Lommi liikennöi Kuorsaloon ja Tammioon lähes samanlaisella aikataululla kesän 1980 loppuun, jonka jälkeen ruoriin vuonna 1981 astui Aarteen tyttärenpoika, jo isoisänsä messipoikana kouliintunut liikennöitsijä, Kari Auvinenm/s Vikla I:llä.
M/s Vikla suoritti postinkuljetuksen lisäksi myös muita ajoja. Tässä laivuri Aarre Lommi on tuonut Haminasta lautakuorman Apajakallion rantaan kesällä 1978. Taustalla häämöttää Ristniemennokka. (Tuomo Silennin kokoelma)
Kun Kuorsalon kauppa oli kesän 1972 jälkeen lopettanut kokonaan toimintansa, posti jaettiin kaupanrannassa. Ketään erityistä vastuuhenkilöä ei tähän tehtävään ollut nimetty, mutta usein jakamisesta huolehtivat lomiaan saaressa viettäneet Leena Mäkelä tai Heikki Sipari. Joskus postin jakoi Ellan Uuno (= Uuno Sipari) tai Kalle Mäkelä ja varmasti moni muukin henkilö. Kun sitten Vekanlahdelle koulua vastapäätä rakennettiin kunnan toimesta uusi laituri, sen maanpuoleiseen päähän tehtiin pieni katos, johon posti jätettiin ja josta kukin sai noutaa postinsa. Tämä lienee käytäntönä edelleenkin.
