Nykyaika
Hautuumaa
Ylläolevista linkeistä pääsee katsomaan valokuvia, jotka on otettu Osmo Siparin 1990-luvulla laatimasta läp´käytävän seinällä olevasta kartasta. Valitettavasti kuvat ovat hieman epäselvät
Vapaa järjestötoiminta
MUISTELUITA ENCKELLINNIEMELTÄ
Tuomo Silenti
Jaakko Korjuksen kirjassa ”Kuorsalon Villa Mäntylän taiteilijat” on tarkkaan kuvattu, kuinka haminalainen opettajatar Helmi Augusta Enckell (1864–1929) oli ihastunut Kuorsaloon ja tehnyt maakaupat aivan 1900-luvun alussa sisarusten Robert Korjuksen (= Pumperi) ja Eevastina Skipparin (= Kipparska) kanssa ja rakennuttanut vuonna 1908 Nätourinniemelle Kuorsalon ensimmäisen huvilan. Kirjassa on lisäksi seikkaperäisesti analysoitu Knut Magnus Enckellin Kuorsalossa maalaamia töitä ja kerrottu laaja-alaisesti taidemaalarin elämänvaiheista. Siksi niihin ei tässä kirjoituksessa liiemmälti palata. Vaikka Villa Mäntylä ehti olla Enckell-suvun hallussa puoli vuosisataa ja Nätourinniemestä alettiin jo käyttää nimeä Enckellinniemi, silti nykypäivään ei sen asukkaista ole paljon jäänyt muisteltavaa. Tätä puutetta yritetään nyt paikata kuvaamalla yksittäisiä tapauksia, joita Enckellit sukulaisineen ja tuttavineen kokivat niemellään. Tiedot perustuvat pääasiassa aikalaisten kertomuksiin.
Villa Mäntylä 1940-luvulla tehtyjen muutosten jälkeen.
Kuorsalo 1900-luvun alussa
Helmi Enckellin ostaessa maata Kuorsalosta autonominen Suomen suuriruhtinaskunta oli vahvasti sääty-yhteiskunta ja osa Venäjää. Sortokaudet olivat tehdä lopun Suomesta, mutta ensimmäinen maailmansota ja Venäjän vallankumous estivät sen. Protestina venäläistämistoimille viisi Kuorsalon luotsia irtisanoutui viroistaan. Samanaikaisesti kun luotsit jättivät virkansa ja sorto puri Suomea, tsaari Nikolai II vietti perheineen lomaa Virolahden saaristossa ja pelasi tennistä Hurpunniemellä ystävyysvierailulle saapunutta Ruotsin kuningasta Kustaa V:tä vastaan! Muuten saarelaisten elämä kulki entiseen malliin kalastusta, hylkeenpyyntiä ja merenkulkua harjoittaen. Mitä Kuorsalon luontoon tulee, oli saaressa vuonna 1908 tehty suuret metsänhakkuut, joista Haminan Sanomat kirjoitti: ”Metsät on kaadettu niin tarkkaan, ettei ole puuta missä käki kukkuisi.” Ehkä juuri sen seurauksesta halkokauppa Viron kanssa kävi vilkkaana, sillä yhdestä sylestä maksettiin 7.5 ruplaa! Siitä huolimatta useimmat Kuorsalon talot säilyivät vielä pitkään harmaina, pärekattoisina ja vuorilaudattomina rakennuksina.
Virolahti -laiva saapumassa koulun laituriin. Vasemmalla Wilhelmiina Sipari kori kädessä. (Maija Piispan kokoelma).
Kuorsalo – idyllinen kalastajakylä
Saarelaiset ahersivat opettajansa Antti Suhosen johdolla vastikään perustetussa koulussa, jossa opetuksen lisäksi näyteltiin ja järjestettiin iltamia. Kylän naiset toimivat Marttayhdistyksessä ja keskiviikkoiltapäiväisin kokoontunut Käsityöseura tuki pakanalähetystyötä. Seurantalo valmistui ja Nuorisoseura sekä Urheiluseura olivat voimissaan. Kesällä järjestettiin suuria juhlia yleisurheilu- ja purjehduskilpailuineen, talvella taas hiihdettiin kilpaa. Piikkikalanrasvapadat porisivat Korjuksen rannassa ja Ourinniemen kannaksella Siparin veljekset, Alfred ja Artur, valmistivat lysolia. Virolahti -laiva liikennöi päivittäin Haminasta Kuorsaloon ja postia saareen kuljetti tammiolainen Henrik Pitkänen. Vaikka Vanhassakylässä ei enää asuttu, siellä jökötti vielä useita rakennuksia ja Vanhankylänlahdelle pääsi Salmenojaa pitkin soutuveneellä. Vanhankylän pellot oli huolellisesti aidattu ja sieltä saatiin karjan tarvitsemaa heinää talvea varten. Ei siis ollut mikään yllätys, että haminalainen opettajatar Helmi Enckell mieltyi Kuorsaloon, sillä tullessaan saareen hän kohtasi suuruuden aikaansa elävän idyllisen kalastajakylän.
Vanhaakylää. (Maija Piispan kokoelma).
Opettajatar Helmi Enckell
Herrasväkeä edustaneella Haminan kansakoululaitoksen opettajalla Helmi Enckellillä oli pitkät kesälomat ja hän saattoi siten asua niemellään kesäkuun alusta elokuun lopulle koulujen alkamiseen asti. Hän oli monipuolisesti sivistynyt, reipas ja luonnonläheinen ihminen, joka harrasti päivittäin uintia, kävi marjassa ja kulki aina paljain jaloin. Niinpä hänellä oli tapana haravoida huolellisesti Itäpuolelle johtava rantatie kävyistä ja tuulen pudottamista puunoksista. Tätä Korjuksen veräjälle päättyvää hiekkakankaalla luikertelevaa rantapolkua ei valitettavasti enää ole, sillä sen päälle ovat kohonneet 1970-luvulla Laherton, Hyytiäisen ja Pylvänäisen kesämökit. Helmi Enckell piti myös Yniönkalliolle vievän polun hyvässä kunnossa. Siksi on ehkä syytä todeta, että kylän karja, joka yhdessä vaiheessa käsitti 40 sarvipäätä, kuljeskeli saaressa vapaana. Niinpä talojen pihat ja pellot oli aidattu ja varsinkin härkää sai aina hieman pelätä. Lehmän läjiä lojui polkujen varsilla ja kaikkialla, missä oli lehmien laitumia. Kun opettaja Enckell kävi Kuorsalossa talvisin, hän teki polun kylälle sivuttain tallaamalla. Sosiaalisen luonteenlaatunsa johdosta opettajan oli helppo tutustua uusiin ihmisiin, vaikka asustikin niemellään etupäässä yksin.
Taiteilijaveli Magnus Enckell
Ennen huvilan valmistumista, Helmi asui Nätourinniemellä aitassa ja maksoi siitä vuokraa Korjus Roopelle. Helmin luona lomaili myös pikkuveli Magnus (1870–1925), josta tuli taidemaalari. Manne, joksi taiteilijaa kutsuttiin perhepiirissä, oli kovasti kiintynyt sekä saareen että isosiskoonsa Helmiin. Magnuksen Kuorsalon vierailu uutisoitiin Fredrikshamns Tidningenissä jo vuonna 1897. Mannen seurassa saaressa vieraili monia taiteilijatovereita useimmiten, Verner Thomé. Todettakoon, että taiteilijat olivat löytäneet itäisen Suomenlahden kauniin saariston 1800- ja 1900-lukujen taitteessa. Ehkä juuri Magnus Enckellin vihjauksesta Pekka Halonen, läheinen taiteilijatoveri ja asuinkumppani Pariisin ajoilta 1892, oli löytänyt Mustanmaan. Siellä hän maalasi kesällä 1906 majoittuneena perheensä kanssa kalastajan aittaan.
Enckell haaveilee ateljeesta
Magnus Enckellin suunnitelmissa oli rakentaa taiteilija-ateljee Kuorsaloon ja siksi hän osti vuonna 1919 hietapajalaisilta Seiväsperinpohjan kupeesta tontin, jonka nimesi Colchikseksi. Magnus oli koko ikänsä kiinnostunut antiikin mytologiasta ja tilan nimen hän otti suoraan jumaluustaruston kertomuksesta ”Argonauttien retki”. Argonautit oli kreikkalainen sankarijoukko, joka lähti laivalla Mustanmeren rannalla sijaitsevaan Colchikseen (= nyk. Georgia) noutamaan siivekkään oinaan kultaista taljaa, jonka selässä sisarukset Friksos ja Helle olivat paenneet äitipuolensa vainoa. Näkikö Magnus mielikuvituksessaan tässä tarussa jotakin omakohtaista, on vaikea sanoa. Magnuksella oli äitiinsä ollut lämmin ja kiinteä suhde toisin kuin rovasti-isäänsä, jonka kuoleman Manne oli kokenut vapautuksena. Erityisesti juuri 1920-luvulla Magnus Enckellin töissä näkyivät mytologiset taruaiheet. Kuorsalo merkitsi maailmaa kiertävälle levottomalle ja masennukseen taipuvaiselle Magnukselle pakopaikkaa, jonne hän tuli lepäämään. Lomalla hän kuitenkin maalasi, mutta työt syntyivät nopeasti ja siksi lukuisissa Kuorsalo-aiheisissa vesiväritöissä kuvastuu rentous.
Maailmansota estää matkustelun
Vuonna 1914, jolloin ensimmäinen maailmansota puhkesi, Magnus Enckell maalasi erityisen paljon Kuorsalossa. Saaressa sotatila näkyi siten, että salmessa liikkui jatkuvasti venäläisiä sotalaivoja. Magnus oli eristäytyvä luonne eikä pyrkinyt kontakteihin saarelaisten kanssa. Silloin kun taiteilija ei maalannut, hän kuljeskeli saaressa ylhäisessä yksinäisyydessään. Ulkomaille hän ei harmikseen päässyt sodan riehuessa Euroopassa. Kun Magnuksen äiti Helena kuoli samana vuotena, Helmi-siskon Kuorsalon koti muodostui entistä tärkeämmäksi paikaksi taiteilijalle.
Aina ja Arthur Allén
Vakituisina vieraina Kuorsalossa Helmin luona kävivät Aina (1860–1943) ja Arthur (1860–1938) Allénin perhe. Aino oli Helmin ja Magnuksen sisko, ja Arthur-puoliso toimi Kristiinankaupungin postimestarina, ennen kuin perhe vuonna 1919 muutti Haminaan Arthurin saatua paikan postinhoitajana. Suomen itsenäistyttyä Arthur Allénille myönnettiin kollegiasessorin arvo, joka Venäjän vallan aikuisessa 14-portaisessa virkamiesten arvo- eli rankijärjestelmässä olisi vastannut sotaväen kapteenin arvoa. Valokuvien perusteella pyylevästä, huonokuuloisesta ja tuuheaviiksisestä Arthurista välittyi luontaista arvovaltaa ja moni saarelainen pitikin häntä professorina. Allénit olivat pitkään lapseton pariskunta, kunnes adoptoivat taiteilija Magnus Enckellin vuonna 1903 syntyneen aviottoman pojan Jorgenin (1903–1989).
Jorgen Enckell ja pojat
Lääkäriksi kouluttautunut Jorgen peri isänsä ja tätinsä kuoleman jälkeen Nätourinniemen ja vietti siellä vaimonsa Ingridin sekä poikiensa Gunnarin ja Oscarin (= Ossi) kanssa monia kesiä aina toiseen maailmansotaan saakka. Jorgen harrasti purjehdusta ja yhteen aikaan hänellä oli tapana seilata jahdillaan Helsingistä Kuorsaloon. Aina juhannuksena kokkoa poltettiin Nätourinniemen kärjessä ja lopuksi hiillokseen työnnettiin perunoita kypsymään. Pojilla oli mielikuvitusta ja he olivat antaneet isoille männyille nimiä kuten Fredrik. Sen johdosta sitten 18.7. vietettiin Fredrikinpuun nimipäiväkekkereitä. Pitkin niemeä veljekset kaivoivat maahan erilaisia aarrekätköjä ja leikkipurjeveneiden annettiin seilata pitkälle ulkomerelle saakka. 1930-luvun puolivälissä Gunnar ja Oscar saivat Kuorsalossa leikkitoverikseen kotkalaisen Harri Vilhonpoika Lommin, joka vietti kesiään naapuritalossa isoäitinsä Valborg Lommin luona. Aivan 1930-luvun lopulla Jorgen Enckell rakennutti hirsisaunan juuri sille kalliolle, jolle Magnus Enckell oli suunnitellut ateljeeta.
Toinen maailmansota syttyy
Jorgen toimi vuosina 1935–1944 lääkintäkapteenina Mikkelissä Jääkäripataljoona 3:ssa (JP 3) ja kun Saksa hyökkäsi 1.9.1939 Puolaan, hänet kutsuttiin heti joukko-osastoonsa. Sotilaslääkäri Jorgen Enckell oli tuolloin Kuorsalossa viettämässä viimeisiä kesän päiviä, kun hänelle välitettiin tieto ilmoittautua heti Mikkelissä. Mutta sitä ennen erikoisupseerin oli päästävä postimoottorilla mantereelle. Merellä vallitsi kuitenkin sankka sumu, eikä postimoottorinkuljettaja uskaltanut nousta ruoriin. Omalla vastuulla Jorgen sitten ohjasi moottorin Mäntlahteen, josta pääsi Haminaan ja sieltä junalla tulevaan päämajakaupunkiin. Todettakoon, että JP 3 aloitti Suomen ensimmäisenä maavoimien joukkona siirtymisen sodanajan kokoonpanoon ja marssi Karjalan kannakselle alkoi jo 12.9.1939.
Erik ja Elina Lommi
Keitä sitten asui kaksikielisten Enckellien naapureina ja keiden saarelaisten kanssa he olivat tekemisissä? Seiväsperinpohjan toisella puolen kohosi kalastaja Erik Kristianinpoika Lommin (1860–1924) asuinrakennus, joka on nykyisin Risto ja Ulla Raitimon omistuksessa. Erikillä ja puolisollaan Elinalla oli seitsemän lasta. Nuorimmainen lapsi Lempi on Magnus Enckellin teoksen, Lempi Kuorsalosta, malli. Tämä öljyvärimaalaus vuodelta 1914 kuuluu Ateneumin taidemuseon pysyväiskokoelmaan. Lempin isä, Erik, kalasti ammatikseen ja muisti huvilanaapuriaan meren antimilla aina silloin tällöin. Kun Magnus Enckell vielä varsin usein maalasi lähellä naapurinsa käryspuita, jossa Erik ja Elina päivittäin suorivat verkkojaan, kanssakäyminen syntyi luontevasti. Ehkä juuri tällaisessa arkisessa tilanteessa Magnus on pyytänyt Erikiltä ja Elinalta lupaa saada käyttää Lempi-tyttöä mallinaan. Vielä pitkään Erik Lommin kuoleman jälkeen Helmi Enckell ja Allénit muistivat emäntä Elina Lommia joulukortilla.
Lempi Kuorsalosta. (Kuva näyttelyjulkaisusta: Magnus Enckellin yhteydet kotiseutuun Haminaan: näyttely Haminan raatihuoneella 2.7.–1.8.1999. Lappeenranta & Hamina, 1999).
Lempi Lommi
Lempi-tyttöä (1903–1985) pidettiin rämäpäisen reippaana, liikunnallisesti suuntautuneena ja vahvasti poikamaisena. Hän oli erinomainen uimari, hyvä heittämään kiviä ja hyvä kiipeämään puihin. Lempillä oli vahva itsetunto ja siksi hänestä saattoi saada ylpeän ja itsetietoisen vaikutelman. Hänellä oli voimakas kyömy nenä kuten isälläänkin ja korkea kaareva otsa sekä vahva tummanruskea tukka. Lisäksi hän oli sanavalmis. Kerrottiin, että pikkuisena Lempi oli kaatunut ja vahingoittanut polvensa traagisin seurauksin. Asianmukaisen lääkärinhoidon puutteesta polvi jäi ainiaaksi suoraksi ja tyttö joutui turvautumaan keppiin jo varsin aikaisin. Onnettomuuden tapahduttua Lempi oli viety erään Kuorsalossa poikenneen venäläisen sotalaivan lääkärin nähtäväksi, mutta ei hänkään ollut pystynyt tekemään mitään ilman kirurgisia toimenpiteitä. Eräiden saarelaisten mukaan Lempillä olisi taas ollut synnynnäinen lonkkavika. Enckell näki tytössä uhmakkuutta ja tervettä alkuvoimaa. Kiinnostavuutta Lempissä lisäsi vielä se, että hän oli kesyttänyt elätikseen lokin, joka kulki tytön mukana olkapäällä keikkuen.
Magnus Enckell maalaa Erik Lommin käryspuiden vieressä
Erik Lommin tontti ei ollut aidattu rantaan asti, vaan polku, jota luotsit ja mm. kylän karja käyttivät, kulki sen läpi jatkuen Ristniemen luotsiasemalle. Niinpä Erik Lommin idyllinen ranta-aitta, vaatimaton venevalkama, verkkojen värjäyspata ja käryspuut sijaitsivat aidan ulkopuolella. 1900-luvun alun maisema Enckellin niemeltä katsottuna Seiväsperinpohjan toiselle rannalle säilyi samanlaisena koko sen ajan, jonka Enckellit Kuorsalossa asuivat. Nythän näkymä on toisenlainen.
Lempi Lommi laiturilla 1950-luvulla. Takana isänsä Erik Lommin käryspuut.
Mooses ja Josefina Skippari
Siihen aikaan kun Helmi Enckell rakensi huvilaansa, Norstianrannan Apajakalliolla asui muurari Mooses Skippari (1872–1950) vaimonsa Josefinan o.s. Lommin kanssa. Helmi Enckell löysi ammattimiehen läheltä, sillä Mooses tuli muuraamaan Villa Mäntylän hormiston. Vuonna 1905 Skipparit purkivat talonsa, muuttivat Kuorsalosta Sydänkylään ja panivat tilansa myyntiin.
Jalmari ja Valborg Lommi
Vuonna 1910 Jalmari (1880–1949) ja Valborg (= Vappu) Lommi ostivat Josefinan isävainaan Topias Lommin perikunnalta Apajakallion tilan, jolle rakensivat talon. Sen omistavat nykyisin Ilona ja Tuomo Silenti sekä Helena Palmén. Jalmari Lommi toimi avoveden aikana Kotkassa hinaajan kipparina ja talvet kalasteli Kuorsalossa. Lommeilla oli neljä lasta: Vilho, Olavi, Meeri ja Lennart. Perheen tyttärestä Meeristä (1910–1986) tuli myös Magnuksen malli. Samoihin aikoihin, jolloin taulu Lempistä syntyi, valmistui toinenkin lapsiaiheinen maalaus, Tyttö Kuorsalosta. Siinä Seiväsperipohjan rantavedessä kahlaa noin 4-vuotias vaaleatukkainen pikkutyttö, joka on mitä todennäköisimmin Meeri Jalmarintytär Lommi (= Meeri Silenti). Ennen vuotta 1920 Jalmari Lommin lapset hakivat Helmi Enckellille sanomalehden Kuorsalon postista ja tästä palkkioksi opettaja antoi heille yhden karamellin. Tultuaan kotiin lasten äiti Vappu jakoi sen huolellisesti neljään osaan.
Meeri Lommi
Meeri Lommin tukka oli pikkutyttönä aivan vaalea, mutta tummui teini-iässä. Jalmari Lommin perheestä on valokuva Kuorsalon pihamaalta vuodelta 1914 ja sitä vertaamalla ei voi päätyä muuhun tulokseen kuin, että maalauksessa kahlaava tyttö on Meeri Lommi. Valokuvassa tytön olemus, kasvojen ilme ja profiili täsmäävät maalauksessa esiintyvän hahmon kanssa. Sitä paitsi Meeri itse kertoi olleensa useita kertoja Magnus Enckellin mallina, useimmiten Erik Lommin käryspuiden luona. Hänen piti istua paikallaan aivan hiiren hiljaa ja tästä tytölle maksettiin 25 penniä tunnilta. Vakavakasvoisella Enckellillä oli tapana ensitöikseen höllentää Meerin tiukkaan kotona äitinsä letittämät palmikot. Meeri Lommi ei koskaan nähnyt yhtäkään niistä tauluista, joissa oli ollut mallina. Saattoihan olla niin, että työt olivat jääneet luonnoksiksi tai eivät vain esiintyneet näyttelyissä. Akvarelli, Tyttö Kuorsalosta, oli kuitenkin esillä vuonna 1999 Haminan raatihuoneella järjestetyssä Magnus Enckellin näyttelyssä.
Vasemmalta Vilho, Meeri, Olavi ja Valborg Lommi v. 1914 talonsa vieressä.
Tyttö Kuorsalosta. (Kuva näyttelyjulkaisusta: Magnus Enckellin yhteydet kotiseutuun Haminaan: näyttely Haminan raatihuoneella 2.7.–1.8.1999. Lappeenranta & Hamina, 1999).
Seiväsperinpohja, Enckellin maalauspaikka
Seiväsperinpohja oli pitkään asumaton ja erityisesti lähitalojen lasten käyttämä hiekkaranta, kunnes vasta vuonna 2003 Ahti Pakkanen rakensi sinne mökin. Myös kyläläiset saattoivat jättää poukamaan veneensä odottamaan aamua laskettuaan ensin illalla verkkonsa Ristniemennokan taakse. Näin soutumatka verkkoapajille lyheni. Seiväsperinpohjan yläpuolella olevalla mäntykankaalla, jossa sijaitsee Ahti Pakkasen kesämökki, Magnus Enckellillä oli usein tapana maalata. Hänen monista Kuorsalo-aiheisista akvarelleistaan voi tunnistaa sieltä avautuvan näkymän merelle. Maalauspaikalle oli pystytetty taiteilijan maalausteline ja maassa lojui runsaasti Helmi Enckellin flanellisista yöpaidoista tehtyjä maalirättejä.
Saarelaiset Helmi Enckellin ja Aina Allénin apuna
Rannikon huvilakulttuurin tapaan Helmi Enckell oli saapunut Kuorsaloon hakemaan puhtaasta luonnosta tervehdyttävää voimaa ja elämyksiä vastapainona kaupunkielämälle. Vaikka Helmi Enckell oli uuttera ja aikaansaava nainen, ei hän silti itse tehnyt kaikkia töitä. Kotiapulaisekseen hän palkkasi Vekasta Wilhelmiina Siparin (1873–1955), joka kylällä tunnettiin Tommon Miinana tai vain Minkkana. Hän oli naimaton ja asui nykyisin Kaarina Lomperin omistamassa talossa. Miina oli hyvä leipomaan ja epäilemättä taitava kaikissa muissakin kodin askareissa. Häntä pidettiin Kuorsalon tietotoimistona, koska ehti saman päivän aikana kiertää useammassa talossa kertomassa ja kuulostelemassa kylän asioita, aina Leerviikkiä myöten. Vuosien saatossa Helmi Enckellistä ja Tommon Miinasta kehittyi erittäin hyvät ystävät.
Miinan jälkeen kotiapulaiseksi palkattiin Taavi Lommin tytär Ester Lommi (= Nieminen 1912–2012). Hänen työaikansa oli klo 8.30–13.00. Esterin tehtävänä oli mm. keittää aamuisin haudutettua kaurapuuroa, siivota ja hoitaa muita kotitaloustehtäviä. Maito haettiin Mäkelän Eessolta (= Evert Mäkelä). Villa Mäntylän vintissä roikkui sideharsoon kääritty paksusilavainen kinkku, josta postimestari Allén arvokkain elkein leikkasi viipaleita. Kun Jorgen Enckell vietti lomaa Nätourinniemellä, hänellä oli oma Mikkelistä tuotu palvelija mukanaan. Ester ja Jorgenin kotiapulainen tutustuivat niin hyvin toisiinsa, että Ester kävi Mikkelissä tapaamassa häntä. Enckelleillä oli tapana viettää aikaa niemellä ja ihailla merellisiä maisemia.
Korjus Roope, joka oli yksi Enckellin maapaikan myyjistä, teki Helmille erilaisia korjaustöitä. Mutta 1920-luvulla Helmin ja Ainan apuna toimivat Alina ja Joose Korjus, jotka ystävystyivät niin ikään opettajan ja hänen siskonsa kanssa. Antti Lommi tervasi keväisin Ellan Saskan Helmi Enckellille veistämän haapion, joka myöhemmin tilan myynnin yhteydessä vietiin Tampereelle, mihin Jorgen Enckell oli muuttanut. Taavi ja Sakari Lommi tekivät 1930-luvulla Enckellin niemen asukkaille polttopuut. Helmi Enckellin kuoleman jälkeen Allénin pariskunnan vieraillessa Villa Mäntylässä Iivari Niemelä toimi moottoriveneellään pariskunnan kyytimiehenä, vaikka höyrylaivaliikenne oli vielä voimissaan. Iivarilla oli upouusi Summassa Seppälän veistämöllä teetetty kajuutalla ja tuulilaseilla varustettu alus.
Naapurit kahvikesteillä
Joskus kesällä 1920-luvulla Valborg Lommi, lapset Meeri ja Lennart sekä heidän serkkunsa Maire Valtonen oli kutsuttu Enckellien luo kahvikesteille. Taiteilija oli tuolloin jo kuollut, mutta paikalla oli Helmi Enckell ja Allénin pariskunta. Puhuttiin niitä näitä, kunnes yhtäkkiä Arthur Allén kysyi, mikä Valborgin tyttönimi oli ollut. Siihen Valborg vastasi kovalla äänellä ”Adolfsen”. Puolikuuro Arthur toisti: ”Piano.” Sitten valkotukkainen Aina Allén korjasi tavuja painottaen, ”A-dolf-sen!” Edelleenkään herra Allén ei saanut nimestä selvää, vaan kummastuneena lausui: ”Inte någon kan heta piano.” Tilanne koettiin hilpeänä ja kaikki purskahtivat nauruun. No, asia selvitettiin sitten postimestarille. Arthur Allén oli vuosien varrella tottunut katselemaan vastapäisen rannan, Apajakallion, luonnonkauniita, koskemattomia kallioita ja yhtäkkiä hän tokaisi Lennartille: ”Den där udden får du aldrig säljä bort, Lenni! Den är miljonens värd!” Kahvikestit Enckellinniemellä oli naapureille hauska kesäinen tapahtuma, joiden hupaisia tapahtumia sitten Lommien perheessä muisteltiin lämmöllä.
Näkymä Enckellin hiekalta vastarannalle 1950-luvulla. Käryspuut näkyvät ranta-aitan vasemmalla puolella.
Vieraskirjan ensimmäiset nimet
Villa Mäntylä valmistui vuonna 1908 ja sen vieraskirjaan ovat ensimmäisinä kirjoittaneet nimensä Aina Allén, Arthur Wilhelm Allén, Gerda Sohlman ja Armas Sohlman. Kyseessä on nähtävästi ollut ensi visiitti Helmi Enckellin uudella huvilalla 14.7.1908 ja tilaisuus on ikuistettu tyynessä säässä otetulla valokuvalla Mäntylänniemen kärjessä. Sohlmannin pariskunnan mukana on vuoden ikäinen Teppo-poika (myöh. Suulamo). Haminassa syntynyt Armas Sohlman oli käynyt kadettikoulun, jonka lisäksi hän oli suorittanut metsänhoitajan tutkinnon. Sohlman toimi pitkiä aikoja Metsähallituksen palveluksessa, mutta kuvanottohetkellä hän työskenteli Suomen Metsänhoitoyhdistyksen metsänhoidon neuvojana. Lisäksi yhdessä vaiheessa hän opetti Haminan suomalaisessa koulussa metsänhoitoa. Viikkoa myöhemmin heinäkuussa on taiteilija Magnus Enckell merkinnyt nimensä vieraskirjaan.
Takana Arthur ja Aina Allén. Edessä Armas ja Teppo Sohlman sekä Helmi Enckell. (Kuva: Antti Suulamon kokoelma).
Villa Mäntylä luotsiasemana
Jatkosodan aikana Pitkälleniemelle oli valmistunut uusi valkeaksi rapattu kaksikerroksinen luotsiasema. Mutta kun Neuvostoliiton ilmatoiminta alkoi kesällä 1943 vilkastua, luotsit muuttivat turvallisuussyistä puiden suojaamaan huvilaan, Villa Mäntylään. Rauhan palattua syyskuussa 1944 luotsit siirtyivät Ulko-Tammion tilapäiselle luotsiasemalle ja Mäntylä jäi tyhjilleen.
Enckellinniemen myöhemmät vaiheet
Vuonna 1947 Jorgen Enckell myi Villa Mäntylän haminalaiselle toimitusjohtaja Aatto Lahdelle ja vuonna 1988 Enckellinniemi siirtyi takaisin Korjus-suvulle. Paikannimi Enckellinniemi on siirtymässä historiaan, mutta vielä 2011 Villa Mäntylä koki tuulahduksen menneestä, kun taidemaalari Magnus Enckellin pojanpoika Ossi Enckell teki aikamatkan poikavuosiensa maisemiin.