KUN PIISPA VIERAILI KUORSALOSSA JA TAMMIOSSA

Tuomo Silenti 15.1.2022

​

Lokakuun viimeisenä päivänä 1952 eli seitsemänkymmentä vuotta sitten Mikkelin hiippakunnan piispa Martti Simojoki teki vierailun Kuorsaloon ja Tammioon, jotka tuolloin kuuluivat Vehkalahden seurakuntaan. Piispan vierailut itäisen Suomenlahden saarikyliin liittyivät osana Haminassa pidettävään yksityiseen piispantarkastukseen.

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

Piispa Martti Simojoki. (Wikipedia)

​

Monet maanosat kiertänyt piispa

​

Martti Simojoki oli edellisenä vuonna nimitetty piispan virkaan, johon tehtävään hän heittäytyi suurella tarmolla ja vakavuudella. Jo pappina ollessaan Simojoki oli matkustanut Euroopan eri maissa ja myös Afrikka sekä Amerikka olivat käyneet hänelle tutuiksi. Mutta tällä kerralla matka tapahtui kotimaassa, jonka päämääränä oli tarkastus- ja tutustumiskäynnit Vehkalahden kunnan Kuorsalon ja Tammion kalastajakyliin, joiden asukkaita hän pääsisi täten tapaamaan sekä samalla puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin.

Kuorsalon kyläkunta pitää kokouksen

​

Kun Vehkalahden seurakunnan rovasti Yrjö Airola oli ottanut Kuorsalon kyläkunnan puheenjohtajaan Aarno Sipariin yhteyttä ja ilmoittanut piispan saapumisesta Kuorsaloon ja Tammioon lokakuun viimeisenä päivänä 1952, hän oli samalla pyytänyt, että kuorsalolaiset järjestäisivät moottorivenekyydin piispalle ja hänen mukanaan saapuvalle seurueelle. Toki saarissa oli totuttu vastaanottamaan korkeita sotaherroja, luotsitirehtöörejä sekä seurakunnan papistoa jokavuotisten kinkereiden yhteydessä, mutta kuitenkin piispan vierailun saarelaiset näkivät harvinaisena kunnianosoituksena. Sen johdosta Kuorsalossa järjestettiin kyläkunnan kokous lokakuun alussa nuorisoseurantalolla. Neuvonpitoon, jossa Aarno Sipari johti puhetta ja sihteerinä toimi kansakoulunopettaja Hilja Tyni, oli saapunut 14 saarelaista.

​

Kuljetuksesta, tarjoilusta sekä vastaanotto- ja päätös-seremonioista päättäminen

​

Merivartiolaitokselta päätettiin pyytää moottorivene kuljetusalukseksi, koska visitaatio tapahtuisi vasta lokakuun lopussa, jolloin sateita, myrskyjä ja pakkasiakin pidettiin jo hyvin todennäköisinä. Kuorsalolaisten avonaiset kalastajamoottorit katsottiin tässä tapauksessa liian epävarmoiksi ja kylmiksi kuljettamaan piispaa seurueineen. Kokouksessa päätettiin vielä, että koulun johtokunnan puheenjohtaja Taavi Lommi ja merivartiokersantti Artturi Sipari menevät Mäntlahteen piispaa vastaanottamaan. Sovittiin myös, että Kuorsalossa kylän laiturissa piispaa ovat tervehtimässä Aarno Sipari, kylänvanhin Onni Arvilommi, Marttakerhon edustajat Iida Korjus ja Selma Arvilommi sekä Hilja Tyni. Kyläkokous valitsi lisäksi tervehdyspuheen pitäjäksi ja Kuorsalon tilannekuvan esittäjäksi itseoikeutetuksi Aarno Siparin. Loppusanojen ja kiitosten esittäminen lankesi puolestaan Onni Arvilommille. Viimeisenä asiana kokouksessa käsiteltiin tarjoilua. Sen suhteen päädyttiin siihen, että saaren naiset tarjoavat piispalle ja hänen seurueelleen kahvia ja voileipiä, johon rahat otettaisiin kylän manttaalikassasta.

​

Piispa saapuu seurueineen Kuorsaloon

​

Kuorsalolla ja Tammiolla on kautta aikojen ollut hyvät suhteet Merivartiolaitokseen, mikä osaltaan on johtunut siitä, että sen palveluksessa toiminut moni saarenmies. Niinpä läheiseltä Mustanmaan Merivartioasemalta oli saatu Aarno Siparin järjestämänä kuljetusalukseksi vartioalus, josta käytettiin nimeä Rautaville. Se saapui Kuorsaloon täsmällisesti klo 10.00 tuoden mukanaan piispa Martti Simojoen, rovasti Yrjö Airolan ja Vehkalahden seurakunnan kappalaisen Artturi Tuomisalon sekä Mäntlahden ”möljälle” vieraita vastaan saapuneet Taavi Lommin ja Artturi Siparin. Vastaanottoseremonioiden jälkeen piispa seurueineen suuntasi kulkunsa saarelaisten mukana hautausmaalle. Siellä piispa puhui kuorsalolaisille sekä keskusteli hautausmaan hoitamisesta ja kalmiston omistussuhteista.

​

Neuvostolentäjien hauta piispan kiinnostuksen kohteena

​

Hautausmaalta siirryttin jatkamaan tarkastustoimitusta koululle, mutta sitä ennen pysähdyttiin polun varrella neuvostoliittolaisten lentäjien haudalle. Tämä siunatun maan ulkopuolelle perustettu hauta sai piispan mielenkiinnon heräämään, ja niin hänelle kerrottiin Kuorsalon päällä ja lähistöllä tapahtuneista sodanaikaisista ilmataisteluista, pommituksista sekä vihollisen koneiden alasampumisista. Ilmeisesti punalentäjien viimeinen leposija oli palauttanut sotilaspappina toimineen kirkonmiehen mieliin sota-ajan kokemukset, sillä eihän sodasta ollut ehtinyt kulua enempää kuin kahdeksan vuotta. Kuoleman kanssa kasvokkain joutuminen oli kouraissut sotilaspappia syvältä ja hänen vaikeimpia tehtäviään sodassa oli ollut virolaisten teloitustuomion saaneiden desanttien valmistaminen kuolemaan. Siksi on ymmärrettävää, että hän halusi puuttua haudan huonoon kuntoon. Hautahan oli rähjääntynyt osittain kuusenoksien peittämä metsäinen kumpu, jonka keskellä oli lahonnut puinen ortodoksiristi. Alkujaan risti oli varustettu leerviikkiläisen Antero Arvilommin kiinnittämällä metallilevyllä, johon oli kaiverretty talvisodassa surmansa saaneiden lentäjien nimet, mutta sitten joku ”vandaali” oli kähveltänyt laatan joidenkin juhannustanssien yhteydessä. Nyt piispa Martti Simojoki määräsi haudan siistittäväksi.

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

​

 

Neuvostolentäjien hauta kunnostuksen jälkeen

​

Tapahtumat Kuorsalon kansakoululla

​

Kun sitten hautausmaalta oli siirrytty koululle, Aarno Sipari lausui piispan tervetulleeksi Kuorsaloon sekä selosti lyhyesti saaren asutuksen historiaa ja asukkaiden nykyisiä taloudellisia vaikeuksia, joiden vuoksi saaren nuorempi väki oli jo miltei kokonaan siirtynyt mantereelle teollisuuden palvelukseen. Sen seurauksena saaren asukasmäärä oli pudonnut 92 henkeen. Merkittävimpinä syinä tähän Sipari näki Kuorsalon parhaimpien kalavesien jäämisen uuden valtakunnan rajan toiselle puolelle ja kotivesiltä saadun silakan menekin vaikeutumisen. Tilannekatsauksen jälkeen piispa Martti Simojoki kiitti Aarno Siparia valaisevasta esityksestä sekä kohdisti puheensa juhlapukuiselle saaren väestölle, joka oli saapunut kunnioittamaan tilaisuutta. Seuranneen keskustelun päätyttyä, jossa oli erityisesti kosketeltu saarelaisten taloudellisten mahdollisuuksien ja liikenneyhteyksien parantamista, rovasti Airola päätti tilaisuuden puheella ja rukouksella. Ennen seurueen siirtymistä Tammioon kuultiin vielä kylänvanhimman Onni Arvilommin esittämä loppuyhteenveto ja kiitokset.

​

Tapahtumat Tammion kansakoululla

​

Tammiossa kirkonmiehet tutustuivat ensiksi saaren asutuksen ulkonaisiin olosuhteisiin. Sitten autioksi jääneellä kansakoululla pidetyssä tilaisuudessa piispa keskusteli saaren asukkaiden kanssa niistä vaikeuksista ja koettelemuksista, joissa Tammion saaren kalastajaväestö nykyisin eli. Piispalle kerrottiin, että saaren koulu oli suljettu jo vuonna 1945 ja että saaren kaksi kansakouluiässä olevaa lasta kävivät koulua Kuorsalossa. Vähiin oli käynyt myös Tammion väestö, sillä asukkaita oli enää 50 henkeä, joista suurin osa ikäihmisiä. Kaiken kaikkiaan piispa näki Tammion tilanteen erittäin synkkänä eikä juurikaan nähnyt saaren asukkaiden pelastamiseksi mitään. Tammion vierailukäynti päättyi hartaushetkeen, jossa puhuivat piispa Martti Simojoki ja kappalainen Artturi Tuomisalo.

​

Vierailun vaikutukset

​

Martti Simojoki oli järkyttynyt käynnistään Kuorsalossa ja Tammiossa, missä hän oli omin silmin nähnyt, kuinka asukkaiden elinmahdollisuudet olivat muodostuneet täysin riittämättömiksi. Kuorsalon suhteen piispa näki sentään valoa tunnelin päässä todeten, että kun Kuorsalo nyt oli saanut sähköt, niin saaren asukkaat voisivat mainiosti perustaa veneveistämön. Kuitenkaan Simojoen mielestä vallitsevissa olosuhteissa saarelaisilla itsellään ei ollut tähän mahdollisuutta, joten valtiovallan olisi tultava apuun tukemaan kuorsalolaisten pyrkimyksiä. Piispa katsoi, että asioiden hoitamisessa Kuorsalossa nykyistä paremmalle tolalle, kysymys olisi vain hyvästä tahdosta.

​

Kuorsaloon ja Tammioon tekemiensä vierailujen jälkeen piispa Martti Simojoki kääntyi vielä pääministeri Urho Kekkosen III:n hallituksen maatalousministerin Emil Luukan (ml) puoleen. Piispa pyysi ministeriä, joka oli Karjalan Liiton puheenjohtaja, ryhtymään toimenpiteisiin saarten asukkaiden olosuhteiden parantamiseksi ja toimeentulon turvaamiseksi.

​

Näyttää siltä, että piispan vierailulla ja yhteydenotolla Karjalan palautusta voimakkaasti kannattaneeseen ministeri Luukkaan oli merkityksensä saarien kehitykseen, sillä seuraavana vuonna Kuorsaloon perustettiin veneveistämö ja saaren tieverkostoa parannettiin kunnan järjestämillä hätäaputöillä. Samaten Tammiossa jatkettiin jo edellisenä vuonna aloitetun uuden aallonmurtajan ja kylän laiturin rakentamista 13 miehen voimin kunnan varoin. Niin ikään punalentäjien hauta kunnostettiin, kun Vehkalahden seurakunta teetti leposijan ympärille tyylikkään aitauksen ja pystytti sen keskelle valkoisen luterilaisen ristin.