Aleksanteri Korjuksen suksirasvatehdas

Kuorsalon historia lyhyesti

Hautuumaa

Ylläolevista linkeistä pääsee katsomaan valokuvia, jotka on otettu Osmo Siparin 1990-luvulla laatimasta läp´käytävän seinällä olevasta kartasta. Valitettavasti kuvat ovat hieman epäselvät

Vapaa järjestötoiminta

Kuorsalon nuorisoseura 30 vuotta

Kuorsalon nuorisoseura 50 vuotta

Kuorsalon vanhat soittajat

Urheilutoiminta

Woxi-Weikot

ALEKSANTERI KORJUKSEN SUKSIRASVATEHDAS

Tuomo Silenti

Aleksanteri Korjuksen yli 100-vuotiaan Kuorsalon talon vintiltä on löytynyt vahakantisia kirjanpitovihkoja, tilaus- ja toimituskirjeitä sekä yksityiskohtaisia suksivoiteiden valmistusohjeita, reseptejä. Nämä ainutlaatuiset dokumentit ovat tehneet mahdolliseksi Korjus-Saskan, mitä nimeä saarelaiset hänestä yleisesti käyttivät, harjoittaman yritystoiminnan lähemmän tarkastelun.

Murtomaahiihto toi pitovoiteet

Kun kilpahiihto maassamme käynnistyi 1800-luvun lopulla, kilpailut järjestettiin yleensä jäällä tai tasamaalla. Taakselipsumista ei tarvinnut pelätä, koska hiihtotyyli perustui etupäässä tasatyöntöön. Sen sijaan tarvittiin hyvää luistovoidetta, jota jo 1800-luvun lopulla näyttää olleen kaupan. Mutta varsinaisesti vasta silloin, kun kilpalatuja Suomessa 1910-luvulla Norjan ja Ruotsin mallin mukaisesti ruvettiin viemään maastoon, pitovoiteet ja niiden valmistus tulivat ajankohtaisiksi. Terva ja kynttilä suksen pohjassa eivät enää riittäneet eikä eläimen karva pitovoiteen korvikkeena suksen pohjassa.

Aleksanteri Korjus kilpailussa Kuorsalon jäällä.

Kilpahiihtäjistä suksirasvatehtailijoita

Vähän ennen ensimmäisen maailmansodan syttymistä, hiihdossa elettiin murrosvaihetta, jolloin hiihtotekniikka- ja välineet kehittyivät merkittävästi. Pohjoismaissa alettiin järjestää kansainvälisiä hiihtokisoja, joihin suomalaisetkin osallistuivat. Silloin monet eturivimme kilpahiihtäjät, joista mainittakoon veljekset Eetu ja Jussi Niska sekä Matti Harju Klamilasta ja Matti Koskenkorva Pohjanmaan Haapavedeltä, alkoivat valmistaa suksirasvoja. Suksivoidetehtailijoiden joukkoon liittyi myös Aleksanteri Korjus, joka kuului Kuorsalon hiihtäjien parhaimmistoon. Korjuksen aktiiviura päättyi 1910-luvun lopulla, mutta hän työskenteli hiihdon parissa vuoteen 1950 saakka valmistaen ja markkinoiden suksivoiteita. Vuoden 1915 Suomen Urheilulehden helmikuun numeron etusivulla komeilee helsinkiläisen Husqvarnan urheiluliikkeen reklaami, jossa mainostetaan pakkas-, vesi- ja hankikelin suksirasvoja. Tässä mainoksessa esiintyy myös Aleksanteri Korjuksen kehittämä voide, Luisto. Erilaisia urheiluvälineitä myyvä Husqvarnan liike sijaitsi arvokkaalla paikalla Helsingin sydämessä nykyisen Stockmannin tavaratalon kohdalla.

Suomen Urheilulehden mainos vuodelta 1915.

Aleks. Korjus. Suksivoidetehdas. Hamina, Kuorsalo

Aleksanteri Korjuksen isä ja isoisä olivat luotseja, mutta Aleksanteri ryhtyi laivuriksi ja suksivoidetehtailijaksi. Hän omisti naapurinsa ja sukulaisensa suksimestari Taavi Lommin kanssa useita purjealuksia, joilla he ajoivat rahtia. Milloin tarkalleen Korjus-Saska aloitti voiteiden valmistuksen, ei ole tiedossa, mutta ainakin jo vuonna 1915, kuten Suomen Urheilulehden etusivun mainoksesta voidaan päätellä. Ensimmäiset Korjuksen tasamaalle kehittämät suksivoiteet olivat nimeltään ”Luisto” ja ”Kilpailu”. Suksirasvat valmistettiin Kuorsalon ”laboratoriossa”, jonka toiminimi oli: ”Aleks. Korjus. Suksivoidetehdas. Hamina, Kuorsalo”. Laboratorio sijaitsi Korjus-Saskan mahtavan päärakennuksen eteläpäädyn keittiössä.

Mistä tietotaito hankittiin?

Voidaan kysyä, mistä Aleksanteri Korjus hankki tietonsa suksirasvojen valmistukseen? Epäilemättä kilpahiihtäjänä hänellä oli suksivoiteiden ominaisuuksista ja valmistuksesta omakohtaiseen kokemukseen perustuvaa osaamista ja muilta kuultuja niksejä, mutta myös tuon ajan aikakauslehdissä kerrottiin suksirasvojen valmistuksesta. Esimerkiksi Suomen Urheilulehdessä ja Nuoressa Voimassa annettiin hiihdon harrastajille suksen voiteluohjeita sekä valmiita reseptejä suksirasvan valmistuksesta. Urheilualan kirjoissa, kuten vuonna 1915 julkaistussa Lauri ”Tahko” Pihkalan kirjoittamassa Poikain urheiluoppaassa tarjottiin niin ikään valmiita reseptejä kaikille hiihtokeleille. Pihkalan kehittämissä suksivoiteissa käytettiin raaka-aineina tervaa, vahaa, steariinia, valaanrasvaa, parafiinia ja ruskeaa vahaa. Arvailujen varaan jää, oliko Korjus-Saskalla näitä tietoja käytettävissään. Uskon kuitenkin, että hän innokkaana urheilumiehenä todennäköisesti seurasi Suomen Urheilulehteä, koska siinä uutisoitiin perusteellisesti kaikki kotimaan tärkeät hiihtokilpailut. Lisäksi lehdessä selostettiin tarkkaan ulkomaisten kisojen tapahtumat kuten vuoden 1913 Ruotsin Östersundin kansainväliset hiihtokilpailut, joissa mukana oli suomalaisia. On myös mahdollista, että vireä Voimistelu- ja Urheiluseura Kuorsalon Saarenpojat oli tilannut Suomen Urheilulehden jäsenistölleen.

Aleksanteri Korjuksen käyttämät raaka-aineet

Suksivoiteiden valmistamiseen tarvittiin monenlaisia aineita. Se mitä raaka-aineita Korjus-Saska käytti, ilmenee hänen säilyneistä muistivihkoistaan. Kaudelle 1925–1926 Saska oli ostanut kauppias Abel Klamilta Virolahdelta ja Haminan Vanhasta Rautakaupasta mm. 50 kg valaanrasvaa, 80 kg parafiiniä, 35 kg Tammerhartsia, 10 kg hartsia, 115 kg ”valkiaa” ja ”keltasta” seresiinia, 20 kg mehiläisvahaa, 10 kg vahaa, 10 kg dammaria, vaksia, raakakumia, pikeä ja tervaa. Lisäksi voiteissa käytettiin linnunpiimää ja jetipaskia. Tämä erä ei välttämättä ollut koko sesongille tarvittava määrä, sillä edelliseltä kaudelta saattoi vanhaa varastoa olla vielä jäljellä. Olivatko linnunpiimä ja jetipaski juuri ne salaiset aineet, joihin perustuivat voiteiden teho ja suosio, selviää jäljempänä reseptien yhteydessä esitetystä analyysistä.

Suksirasvojen valmistus

Korjus-Saskan muistiinpanoista ei suoranaisesti ilmene, mitä erilaisia vaiheita varsinainen tuotantoprosessi sisälsi. Mutta todennäköisesti varsinkin, kun valmistus tapahtui keittiössä, aineet on täytynyt sulattaa toisiinsa, odottaa kemiallisia reaktioita, kaataa keitos muotteihin tai juoksuttaa purkkeihin ja odottaa jähmettymistä. Lopuksi kovettuneet voiteet on pakattu kääreisiin ja purkit on varustettu etiketeillä. Tuotannon volyymia voidaan arvioida sillä, että etikettejä painettiin vuosittain 3000–5500 kpl ja käärelappuja 3000–4000 kpl. Korjus-Saskan suksirasvatehdas oli perheyritys, mutta joskus kiihkeimmän sesongin aikana Taavi Lommin lapset Reino, Sakari ja Maija olivat auttamassa kääreiden kiinnittämistä ns. palavoiteisiin. Palavoide muistutti suorakaiteenmuotoista käsisaippuaa, joka käärittiin etiketillä varustettuun paperiin. Sen taitetut päät lyötiin kiinni voidepalaan pienillä nauloilla pientä vasaraa käyttäen.

Markkinoinnista koituu kustannuksia

Yrittäjälle ei riitä, että tuote saadaan valmiiksi. Se pitää myös saada kaupaksi, mikä edellyttää tehokasta markkinointia. Aleksanteri Korjuksen harjoittama markkinointiviestintä perustui etupäässä tarjouskirjeiden ja näytteiden lähettelyyn, puhelinsoittoihin sekä ilmoitteluun sanoma- ja aikakauslehdissä. Esimerkiksi vuonna 1922 ilmoitus Suomen Urheilulehdessä maksoi 50 markkaa. Korjus-Saskalla näyttää olleen jo ennen vuotta 1920 käytössään telefoni asiakasverkoston ylläpitämistä helpottamassa. Saskan puhelinnumero oli Klamila 80, kaksi soittoa. Tiettävästi tuohon aikaan Kuorsalossa muut puhelimet olivat vain luotsiasemalla ja kaupalla. Kirjanpitovihkot sisältävät vielä tietoja liiketoiminnan aiheuttamista sekalaisista kuluista, jotka koostuivat mm. erilaisten mainosten ja etikettien suunnittelusta sekä painatuksesta, laskulomakkeista, kirjekuorista sekä postimaksuista. Huomionarvoista on niin ikään todeta, että käärelappuja ja etikettejä painettiin sekä suomeksi että ruotsiksi. Lisäksi rasvojen valmistuksessa tarvittiin sekä isoja että pieniä GWS:n läkkipeltisiä rasvapurkkeja ja pakkaustarvikkeita.

Voide-etiketti ”på svenska”.

Voidemerkit

Ensimmäiset Aleksanteri Korjuksen kehittämät suksivoiteet olivat tasamaalle tarkoitetut Luisto ja Kilpailu. Kumpaakin rasvaa myytiin paloina. Luistoa oli saatavana kolmelle ja Kilpailua peräti viidelle eri kelityypille. Kun 1920-luvun alussa murtomaahiihto Suomessa teki voimakkaan läpimurron ja kun Salpausselän kisoista muodostui Holmenkollenin tapaan merkittävä kansainvälinen kilpahiihtotapahtuma, Korjus-Saska kehitti kolmelle säätyypille tarkoitetun erityisen murtomaavoiteen, ”Taikavoiman”. Ensimmäiset talviolympialaiset Chamonix’ssa vuonna 1924 ja Tapani Nikun pronssimitali pikamatkalla sekä Lahden maailmanmestaruuskilpailut vuonna 1926 ja Virolahden Veli Saarisen pronssi 30 km hiihdossa olivat epäilemättä antaneet voimakkaan sysäyksen Korjuksen yritystoiminnalle. Myös 1920-luvun lopulla käynnistyneet Ounasvaaran ja Puijon hiihdot lisäsivät kiinnostusta murtomaahiihtoon, mikä puolestaan synnytti entisestään suksivoiteiden kysyntää. Korjus-Saska oli ihmeteltävän hyvin perillä tuotekehittelystä ja niinpä hän heti 1930-luvun alussa toi markkinoille uuden viidelle eri kelille valmistetun voiteen, ”Nopean”.

Aleksanteri Korjuksen voidemainoksia.

Suksirasvojen myynti ja tilaajaverkosto

Kaikesta päätellen suksirasvojen kysyntä oli jo 1910-luvulla lähtien ollut niin kovaa, että Kuorsalon lisäksi aivan naapurikylässä Klamilassa, pystyi toimimaan ainakin kolme saman alan yrittäjää. Ankara kilpailu tuotteiden paremmuudesta ja siten myös asiakkaista on epäilemättä edistänyt kehittämistoimintaa, mitä todisti Korjus-Saskan markkinoille lanseeraamat viisi eri voidemerkkiä. Aleksanteri Korjus myi ja toimitti suksirasvoja yleensä marras-maaliskuun aikana, mutta talvisodan päättymisen jälkeen vuonna 1940 vielä huhtikuun alkupäivinä, hän myi suksirasvaa Virolahdella majailleille Suomen armeijan rannikkojoukoille.

Vuosien 1917–18 tilikirjan mukaan Korjus-Saskan suksirasvoja toimitettiin seuraaville tilaajille: Oy Husqvarna Helsinki, Suomen Urheiluaitta Helsinki, Kotkan Rauta, Oy Seppo Kotka, Oy Taimi Virolahti, Kajaanin Osuuskauppa, Matti Rautiainen Uurainen, August Järveläinen Pyhäjärvi, Matti Rajala Kuru, Lauri Hanhisuo Kuru, Emil Metsälä Pyhäjärvi, Juha Partanen Pyhäjärvi, Anton Forsell Loviisa ja Kaarlo Siltanen Tiutinen.

1920-luvulla Suomessa olojen rauhoituttua sisällissodan jälkeen asiakaskunta laajeni entisestään. Silmiin pistävänä joukkona esiintyvät nyt suuret osuuskaupat kuten Kymenlaakson Osuusliike, Kouvolan Ympäristön Osuuskauppa, Imatran Osuusliike, Kiikan Osuuskauppa, Auran Osuuskauppa, Taalintehtaan Osuuskauppa, Osuusliike Savo Kuopiossa, Osuustukkukauppa Vaasassa ja Oulun Osuuskauppa. Edellisten lisäksi suksirasvoja tilasivat rautakaupat kuten Haminan Rautakauppa, Pohjois-Karjalan Rautakauppa Joensuussa, Nurmeksen Rautakauppa, Mikkelin rautakauppa ja Rauta ja Kemikaali Viipurissa. Korjus-Saska myi suksivoiteita myös urheiluliikkeisiin kuten Nikkinen & Strömille Haminaan ja Oy Urheiluliikkeelle Jyväskylään. Suksirasvat menivät kaupaksi vielä Hallan Hiihtäjille, Kotkan Sähkö- ja Koneliikkeelle sekä Kotkan Poliisilaitokselle. Kyläkauppiaat kuten Mäntlahden Evert Raussi (=Armaksen isä) olivat vakituisia asiakkaita ja tietysti monet kuorsalolaiset.

Toimituksia Ruotsiin

Aleksanteri Korjuksen suksirasvojen maine oli kiirinyt myös Pohjanlahden toiselle puolelle, Ruotsiin, josta jo 1920-luvulla voidetilauksia tekivät mm. Ericson & Lindens Sportaffär Jämtlandin Hofverbergista, Anders Lundqvist niin ikään Jämtlandista ja Nils Thomasson Åresta. Näistä edelleenkin tunnetuista hiihtokeskuksista ei ollut pitkä matka Jämtlandin läänin pääkaupunkiin Östersundiin, jossa jo vuonna 1911 suomalaiset lylynlykkijät, mm. Evert Mäkelä Kuorsalosta, osallistuivat kansainvälisiin hiihtokilpailuihin. Korjus-Saskan voiteita toimitettiin lisäksi O.H. Jensenille Uppsalan läänin Enköpingiin 55 pakettia. Ericson & Lindens’n tilaus käsitti 50 pakettia Kilpailua n:o 3 ja 100 pakettia Kilpailua n:o 4 sekä 100 pakettia Luistoa n:o 2 ja 100 pakettia Luistoa n:o 3. Ruotsalaiset esittivät kohteliaassa tilauskirjeessään pyynnön, että toimitus pakattaisiin suurella huolellisuudella, koska voide oli erittäin haurasta.

Tilaajaverkosto laajenee Kanadaan

Aleksanteri Korjuksen suksirasvat menivät kaupaksi myös Atlantin taakse. Toiminimi Niko Purponen Kanadan Ontarion Worthingtonista tilasi vuonna 1932 murtomaalle kehitettyä Taikavoimaa ja Kilpailua yhteensä 27 purkkia. Yhdysvaltain puolella Lake Placidissa oli saman vuoden alussa järjestetty talviolympialaiset, jossa Virolahden Veli Saarinen hiihti pronssia pikamatkalla ja kultaa 50 km kuninkuusmatkalla. Saarisen huikea menestys olympialaduilla oli epäilemättä herättänyt kanadalaisten kiinnostuksen suomalaisiin suksivoidevalmistajiin.

1930-luvulla kotimaiset suksirasvojen tilaajat pysyivät paljolti samoina kuin edelliselläkin vuosikymmenellä. Uusista mainittakoon mm. Tukkuliike William Sipari Haminassa, Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta Kotkassa, Raja-Karjalan Osuusliike Jänisjärvellä, Kajaanin Osuuskauppa, Osuusliike Voima Tampereella, Oulun Osuuskauppa, Haapajärven Osuuskauppa, Haapaveden Osuuskauppa, Kuusankosken Osuusliike, Tornion Uusi Rautakauppa, Urheilukeskus Oy Helsingissä, Lahden Urheilukeskus Oy ja Suojeluskunnan Urheiluliike Viipurissa. Voiteita myytiin edelleen kuorsalolaisille ja vuonna 1936 Kuorsalon Merivartioasema tilasi Nopeaa numeroa 1, 4 ja 5. Erikoisuutena voisi vielä mainita, että vuonna 1934 Helsingin Aleksille vastavalmistunut Stockmannin tavaratalo osti 100 purkkia Luistoa ja Taikavoimaa ja Hannes Kolehmaisen urheiluliike Helsingin Kaisaniemenkadulla vuonna 1937 tilasi huomattavan määrän Nopeaa. Vuonna 1938 Nopeaa myytiin vielä Mikkelin sotilaskotiyhdistykselle.

Nopea–suksivoiteen reseptit

Suksivoiteiden valmistusta pidettiin varsinaisena salatieteenä ja reseptit olivat tarkoin varjeltuja. Tässä nyt kuitenkin kerrotaan, minkälaisista aineista Aleksanteri Korjus valmisti Nopeaa.

Alla oleva analyysi suksirasvojen valmistuksessa käytetyistä aineista perustuu ”talotohtori” Panu Kailan asiantuntemukseen: ”Ensimmäinen resepti, 0 - 3 asteelle, sisältää seitsemää ainetta.

Kumi, raaka tarkoittaa kautsua, kumipuun nestettä eli lateksia, josta rikin kanssa kuumentamalla eli vulkanoimalla saatiin kiinteitä kumituotteita. Goodyearin 1839 keksimää, autonrenkaisiin käytettyä tuotetta pidetään joskus ensimmäisenä muovina.

Taamari tarkoittaa luullakseni dammaria, dammarhartsia. Luonnonhartsi on pihkan kiinteä osa. Dammar oli lakoissa yleisesti käytetty intialainen pihkavalmiste.

Linnun piimää tarvitaan "4 mukii". Se on siis nestettä, ja kyseessä onkin piilonimi viinalle. Resepteissä 2 - 4 puhutaan vain piimästä, joka veisi herkästi harhaan. Linnunpiimän synonyyminä esiintyy myös linnunmaito, molemmat viittaavat siis kuviteltuun harvinaiseen herkkuun. Viina oli maaliresepteissäkin yleisesti käytetty liuotin, ja tässä välttämätön kiinteiden hartsien vuoksi.

Edelliset kolme ainetta esiintyvät kaikissa viidessä suksivoidereseptissä.

Valas merkitsee traania eli valaanrasvaa. Sama tuote kulki myöhemmin kauppanimellä teaköljy.

Parafviini on tietysti kynttilöistä tuttu, öljystä tislattu parafiini.

Seresiini on valmistettu maavahasta, ja sitä on käytetty kirkkokynttilöihin ja lattioiden kiillottamiseen. Ja näköjään myös suksivoiteisiin.

Mehiläinen reseptissä viittaa jälleen vahaan, mehiläisvahaan.

Resepteissä esiintyy vielä viisi muuta ainetta.

Terva on varsin odotettua myös voiteessa, koska sukset olivat tervattuja.

Piki on tervasta tislattua paksua ainetta, jolla tiivistettiin puulaivoja.

Pikivaha saattaa tarkoittaa talin sekaista suutarinpikeä. Pikeä ja pikivahaa oli hankikelin voiteessa, jolta vaaditaan raapiutumisen kestävyyttä.

Kaarnapu vaha tarkoittaa karnaubavahaa, jota saadaan brasilialaisen vahapalmun lehdistä. Sitä käytetään kynttilöissä, kiillotusvahoissa ja öljyvahoissa tänäkin päivänä, koska se muodostaa kovemman pinnan kuin pelkkä mehiläisvaha.

Jetipaskia ei löydy vanhoistakaan tavaraopeista. Jos arvailisin. Suksivoideresepteissä olettaisi esiintyvän myös talia. Vaalea, tuoksuton tali oli tunnetuin kynttiläaine tuohon aikaan; tummasta ja haisevammasta valmistettiin suopaa. Kauppatavaraoppi 1856 erottelee naudoista valmistetun härkätalin ja lampaista tai vuohista valmistetun talin. Get, äännetään jet, on ruotsiksi vuohi eli jetipaski voisi olla vuohentalia; halpaa, ruskeaa, tuoksahtavaa, suoraan sanottuna paskimaista ainetta. Piilonimi tämäkin. Ehdolla on vielä steariini, joka alkujaan valmistettiin nimenomaan lampaan- ja vuohentalista. Jetipaski saattaisi olla myös sitä; tosin se ei ole ruskeaa eikä haisevaa. Tekninen kynttilästeariini oli vielä pitemmälle jalostettua ja sisälsi muitakin rasvoja.”

Pitovoiteiden valmistus oli vaativinta, sillä ne olivat pehmeitä voiteita ja siten alttiita jäätymiselle. Kostealla säällä ja märällä lumella lipsumista estävät rasvat imivät herkästi itseensä kosteutta ja jäätyivät, eikä suksi enää kulkenut toivotulla tavalla. Siksi Korjus-Saskalla on ollut tietämystä kosteuden vaihteluista sekä mahdollisista muutoksista lumikiteiden koostumuksessa. Voiteen kovuudenhan tuli vastata lumen kovuutta. Kun tarkastelemme Nopean vesikelin reseptiä, siinä on runsaasti käytetty vettä hylkivää taameria eli tervaan liukenevaa dammarhartsia sekä plastista juustoa muistuttavaa hyvin tarttuvaa raakakumia, lisäksi linnunpiimää ja jetipaskia. Nopean pakkaskelin reseptissä esiintynyt ”karnapuvaha” eli karnaubavaha on käytetty kiillotusvahana mm. pikaveneiden pohjassa.

Aleksanteri Korjuksen voiteet siivittivät maailmanmestaruuksiin ja olympiavoittoon

Kun vuonna 1922 Kuorsalon Saarenpoikien Arvo Mäkelä hiihti Suomen mestaruuden 30 km matkalla, suksien pohjissa oli Kilpailua. Vaikka isoveli Evert valmisti myös suksirasvaa, Arvo käytti silti Korjus-Saskan voiteita, mutta salaa isoltaveljeltään. Kuten jo yllä todettiin, Korjus-Saska oli kehittänyt Nopean 1930-luvun alussa. Tästä suksirasvasta tuli varsinainen hittituote sekä kotimaassa että ulkomaiden laduilla. Siksi voiteita Luisto ja Kilpailu myytiin enää vain pieniä eriä. Rakettimaisesti suurhiihtäjäksi kohonnut maanviljelijä Sulo Nurmela Vehkalahden Onkamaan kylästä käytti Aleksanteri Korjuksen Nopeaa voittaessaan vuonna 1934 Ruotsin Sollefteåssa 18 km pikamatkan ja 4 x 10 km viestihiihdon maailmanmestaruuden. Voittoputki jatkui, sillä 1936 Garmisch-Partenkirchenin talviolympialaisissa Natsi-Saksassa Sulo Nurmela oli hiihtämässä kultaa Suomelle 4 x 10 km viestihiihtojoukkueessa. Lisäksi Sulo Nurmela saavutti Suomen mestaruuden ja kolme Salpausselän voittoa. Sulo Nurmela ja Aleksanteri Korjus tekivät suksivoiteiden kehittämisessä, valmistamisessa ja mainonnassa yhteistyötä olematta kuitenkaan yhtiökumppaneita. Voidepurkkien etiketeissä komeili teksti, kuinka mestarihiihtäjä Sulo Nurmela oli saavuttanut kaikki merkittävimmät voittonsa käyttämällä suksissaan Nopeaa. Kun Tšekkoslovakiassa Hohe Tatralla järjestettiin vuonna 1935 hiihdon maailmanmestaruuskilpailut, Klaes Karppinen ei alppiolosuhteissa saanut millään suksiinsa haluamaansa luistoa edessä olevaa 18 km pikamatkaa varten. Mutta silloin kisoissa sairastunut Sulo Nurmela oli aivan sattumalta kaivanut taskustaan voidepurkin Korjus-Saskan Nopeaa n:o 3, ja kehottanut Karppista käyttämään sitä. Vinkki tuotti tulosta ja Karppinen hiihti maailmanmestaruuteen Karpaattien vuoristossa. Klaes Karppinen käytti tavallisesti voidevalmistaja Esa Rossin kehittämää Kiva-voidetta, mutta alppiolosuhteissa lisäkerros Korjus-Saskan Nopeaa aikaansai parhaimman vauhdin. Nopeasta valmistettiin värikuvamainos, mutta sitä ei ilmeisesti sittenkään ruvettu käyttämään, koska Korjus-Saskan ja Sulo Nurmelan mielestä mainostoimiston piirtämä hiihtäjä ei ollut riittävän todentuntuinen. Mainoskuva muistutti aivan liiaksi sunnuntaihiihtäjää, jonka kasvoilta puuttui kilpahiihtäjille ominainen taistelijan ilme.

Mainosluonnos, jonka Aleksanteri Korjus ja Sulo Nurmela hylkäsivät.

Sotavuodet 1939–1944

Talvisota hiljensi Aleksanteri Korjuksen suksirasvakaupan. Kuitenkin vielä joulukuun alussa 1939 sodan ensimmäisellä viikolla Tampereelle Oy Sandbergille on toimitettu 750 purkkia Nopeaa. Seuraavan oston on tehnyt tammikuussa Kuorsalossa toiminut Klamilan Osuusliikkeen sivumyymälä, vain 15 purkkia Nopeaa. Talven viimeisen tilauksen on tehnyt huhtikuun alussa rannikkojoukkoihin kuulunut Virolahden alalohkon väyläpalveluosasto käsittäen Nopeaa vesi- ja hankikelille yhteensä 50 purkkia.

Jatkosodan aikana Suomen armeijan hyökkäysvaiheen päätyttyä joulukuussa 1941 Osuusliike Itä-Karjala Sortavalasta tilasi kaikkia Nopean eri kelien voiteita yhteensä 550 purkkia. Seuraavat sotavuodet 1942–1944 olivat melko hiljaisia, mutta suksirasvoja toimitettiin silti Oy Nikkiselle ja M. Paavolalle Haminaan sekä Haminan ja Ympäristön osuuskaupalle, Liikeosakeyhtiö Sepolle Kotkaan, Oy Sandbergille Tampereelle, Keiteleen Osuuskaupalle Kuopioon, Osuusliike Voimalle Tampereelle, Osuusliike Tuelle Hyvinkäälle, Osuusliike Vallille Haminaan ja tammikuussa 1942 Taka-Lapin Osuusliikkeelle Kolosjoelle yli 1000 purkkia! Suuri voide-erä on saatettu edelleen myydä Petsamossa sijainneelle saksalaiselle SS-vuoristodivisioona Nordille.

Suksirasvatehtaan viimeiset vuodet

Rauhan palattua syksyllä 1944 suksivoidekauppa lähti taas käyntiin raaka-ainepulasta huolimatta. Suksirasvan valmistuksessa voitiin kuitenkin hyödyntää pihkaa, jota Kuorsalon pojat keräsivät kuusenrungoista ja myivät Korjus-Saskalle. Suksirasvat menivät hyvin kaupaksi urheiluliikkeille, joista mainittakoon M. Kokkonen Joensuussa, Pajarinen & Kumppanit Joensuussa, Suke Lappeenrannassa, Sannela Inkeroisissa, Illi & Nikunen Haminassa, M. Paavola Haminassa, E. Nikkinen Haminassa, Matti Sippala Kotkassa ja laadukkaista tuotteistaan erittäin kuuluisa SKOHA (= Suojeluskuntain Kauppa Oy) Helsingin keskustassa rautatieasemaa vastapäätä. SKOHA osti vuonna 1947 Nopeaa 700 ja vuonna 1948 peräti 1100 purkkia. Rautakaupat olivat myös merkittävä tilaajaryhmä, joka muodostui Kemin Rautakaupasta, Oy Teräksestä Riihimäessä, Haminan Raudasta, Joensuun Raudasta ja Uudesta Rautakaupasta Kotkassa.

Osuuskaupat säilyivät loppuun asti Aleksanteri Korjuksen suksirasvatehtaan uskollisena asiakaskuntana. Merkittävimmät niistä olivat Valli ja Ympyrä Haminassa, Kyminlaakso Kotkassa, Liitto Kotkassa, Oma-Apu Joensuussa, Liperin Osuuskauppa Joensuussa, Kainuun Osuusliike ja Pohjois-Karjalan Osuusliike Joensuussa. Näiden lisäksi sodan jälkeen suksirasva Nopeaa tilaisivat Kiteen Talouskauppa, Pyhäselän Talouskauppa ja Kymen Sotilasläänin Esikunta Kouvolassa. Viimeiset Korjus-Saskan suksirasvatehtaalta suoritetut ostot, 60 purkkia niin ikään suksivoide Nopeaa, ovat tehneet helmikuun 15. päivänä Urheiluliike Sannela Inkeroisista ja Osuuskauppa Ympyrä Haminasta.

Todettakoon vielä, että kovina pakkastalvina 1940-luvun lopulla autonkuljettaja Reijo Klami kuljetti jäitse autollaan Korjus-Saskan suksivoidetilauksia Kuorsalosta Mäntlahteen, josta rasvat matkasivat eteenpäin. Auton reitti kulki Klamilan Sahanrannasta Hellitöksenselkää pitkin Vepsun ja Harvajanniemen välistä Kuorsaloon ja sieltä Mäntlahteen.

Aleksanteri Korjus pyöritti suksirasvabisnestä 35 vuotta 68-vuotiaaksi, ja asiakasverkosto käsitti suuren osan Suomea. Voiteita toimitettiin myös Ruotsiin ja Kanadaan. Korjus-Saskan suksirasvoja käyttivät niin harrastajat kuin kilpahiihtäjät. Sinä aikana, jolloin tehdas oli toiminnassa, Kuorsalossa ei ollut sähköä. Valoa antoivat vain öljylamput ja talot lämmitettiin puilla, sillä sähköt Saareen saatiin vasta vuonna 1951.