KUORSALO KUORSALOLAISILLE 4.11.1778

Tuomo Silenti

Kolmikymmenvuotisen sodan köyhdyttämä Ruotsin kruunu ryhtyi palkitsemaan taisteluissa ansioituneita upseereita lahjoittamalla heille maita. Niinpä 1650-luvulla Kuorsalo samoin kuin Tammio lahjoitettiin Kustaa Kaarlenpoika Hornin hallintaan ns. ostorälssitilana. Järjestely tarkoitti sitä, että saarelaiset saivat maksaa veronsa tästä lähtien suoraan sotapäällikkö Hornille eivätkä enää kruunulle. Kuorsalon verotusoikeuksien omistus ja hallinta muuttuivat vuosien varrella useita kertoja ja pikkuvihan jälkeen 1746 verosaatavat maksettiin Kyminkartanon tuomiokunnan tuomarille Arvid Rennerille, joka asui Summan kartanossa. Vuonna 1743 Kuorsalo oli liitetty Venäjän keisarikuntaan Viipurin kuvernementtiin eli Vanhaan Suomeen, jossa Ruotsin vallan aikaiset lait ja veronkantojärjestelmä olivat saaneet jäädä voimaan.

Rennerin kuoleman jälkeen, hänen omistuksensa huutokaupattiin elokuussa vuonna 1778. Haminalainen raatimies Henrik Jakob Bruun osti nyt Kuorsalon rälssitilan 450 ruplalla. Vielä saman vuoden lopulla Kuorsalon isännät tekivät kaupat raatimies Bruunin kanssa Haminassa maksaen Kymenkartanon provinssissa Vehkalahden pitäjässä sijaitsevasta Kuorsalosta kalavesineen ja lähisaarinen 520 ruplaa käteisenä. Ostajista Jaakko Simonpoika Sipari ja Arvi Erikinpoika Lommi lunastivat kumpikin 2/8-osan sekä Sigfrid Niilonpoika Korjuslommi, Erik Sigfridinpoika Korjus, Joosef Tuomaanpoika Korjus ja Tuomas Heikinpoika Arvilommi kukin 1/8-osan. Tässä vaiheessa Kuorsalon ja Tammion tiet erkanivat, sillä Tammion läänityskausi jatkui vielä 1800-luvun puolelle.

Mistä Kuorsalon isännät olivat yhtäkkiä rikastuneet ja saaneet kasaan 520 ruplaa? Se oli merkittävä rahasumma, jolla 1770-luvun Kymenlaaksossa olisi saanut noin 50 hevosta ja noin 130 lehmää. Kyllähän luotsauskin oli kannattavaa ja sillä pystyi hankkimaan vaurautta, mutta saarelaisten taloudellisen tilan huomattavaan kohentumiseen saattoi löytyä myös muita syitä.

Pietarin perustaminen Suomenlahden pohjukkaan avasi kuorsalolaisille uusia taloudellisia mahdollisuuksia, sillä jo 1770-luvulla Pietarin väkiluku ylitti 150.000 asukkaan rajan. Tällaisen ihmismäärän ruokkiminen lisäsi elintarvikkeiden kysyntää lähialueilla. Kun pietarilaiset olivat etupäässä ortodokseja, jotka uskontonsa mukaisesti noudattivat pitkiä paastoaikoja, kala ravintona nousi arvoon arvaamattomaan. Suurkaupungin kasvuun ja laajenemiseen tarvittiin yhä enemmän ja enemmän rakennustarvikkeita kuten tukkeja, sahatavaraa ja kiveä. Todennäköisesti 1700-luvun puolivälissä Kuorsaloon ja Pitkäänkotkaan perustettiin kivilouhoksia ( venäjäksi lomka), joista vietiin vetisen suon päälle rakennettuun metropoliin katukiveä. Lopuksi voidaan vielä mainita yksi saarelaisten ikivanha vaurastumisen lähde, nimittäin hylkyjen ja ajelehtivien hylkytavaroiden löytäminen ja ”perjauksesta” maksetut palkkiot. Pietarin perustamisen jälkeen laivaliikenne Nevan kaupunkiin moninkertaistui ja haaksirikot Suomenlahdella lisääntyivät.

(Kuorsalon isäntien ja Henrik Bruunin välillä 4.11.1778 tehty kauppakirja löytyy Kansallisarkiston renovoiduista tuomiokirjoista 1869-1872, Kymin tuomiokunnan lainhuudatusasiat.)

Alla olevan kuvan verollepanokartassa näkyvät Kuorsalon Vanhankylän talot ja niiden ympärille raivatut pienet peltotilkut sekä kaali- ja naurismaat.