KUORSALON NUORISOSEURAN 30-VUOTISTAIPALEELTA

(Historiikin laatinut ja juhlassa esittänyt ylioppilas Kauko Korjus. Kirjoitus julkaistu Maaseudussa 4. ja 8.7.1933)

Tarkoitukseni on seuraavassa luoda lyhyt silmäys juhlivan seuran menneisiin vaiheisiin. Esitys ei mitenkään pyri olemaan täydellinen eikä tyhjentävä riippuen käytettävänä olevan lähdeaineiston niukkuudesta, yritän kuitenkin luoda jonkunlaisen kuvan.

Viime vuosisadan lopulla ja tämän vuosisadan alussa, jolloin aatteelliset harrastukset – voi sanoa – kulkivat ilmassa, alkoi jonkun seuran perustamisajatus elää Kuorsalonkin nuorten mielissä. Aluksi ei tiedetty mistä alkaa, mutta vähitellen suuntaviivat selvenivät, ajatus kiteytyi ja 17. päivänä helmikuuta 1903 pidettiin ”Kuorsalon Nuorisoseuran” perustava kokous. Puheenjohtajana mainitussa kokouksessa toimi hra Antti Lehto ja ilmoittautui seuraan 39 jäsentä. Sääntöjä vastasyntyneen tulevan toiminnan ohjeiksi laatimaan valittiin 6-henkinen toimikunta 24. päivänä samaa kuuta. Oli jo päästy niin pitkälle, että sääntökomitea voi jättää laatimansa ehdotuksen seuraavan kokouksen tarkistettavaksi. Se hyväksyi ja vahvisti ne. Samassa kokouksessa valittiin ylijohtajaksi ylioppilas Alfred Sipari ja seuran esimiehen arvon sai Taavi Sipari. Alussa kuten ymmärrettävää onkin seuran toiminta näyttää olleen melko vilkasta ja innostus asiaan suuri. Sitä todistaa mm. 1. päivänä maaliskuuta pidetyn kokouksen pöytäkirja, joka sisältää mm. seuraavaa: 1) keskusteltiin talon vuokraamisesta seuralle ja jäi asia johtokunnan huoleksi. 2) Päätettiin perustaa seuralehti ”Taimi” ja sen toisena osana ”Ilopilleri” huumorista huolehtimaan. Asian eteenpäin vieminen jäi muodostetun 5-henkisen toimituskunnan huoleksi. Lisäksi päätettiin perustaa voimisteluseura ja 4-miehinen kvartetti. Viimeksi mainitun johtajaksi tuli Antti Leino. Kuten tästä huomaa eteenpäin rynnistys alkaa melko leveällä rintamalla. Myös keskustelukysymyksiä alustettiin melkein jokaiseen seuran kokoukseen. Pohdittiin mm. tanssin vahingollisuutta pääsemättä kuitenkaan yksimielisyyteen. 6. päivänä maaliskuuta 1903 tehtiin rohkea päätös: Seuralle on saatava oma talo. Ajatus oli lausuttu julki. Se iti ja kypsyi ja johti lopulta suureen täyttymykseen, kuten myöhemmin tulemme näkemään. Toistaiseksi kuitenkin oli seuran asuttava Risto Siparilta vuokraamissa huoneissa. Vuokraa maksettiin 20:- vuodessa.

Kun nyt oli päästy hyvään alkuun, synnytystuskat kärsitty, etsi toimintahalu uusia ilmenemismuotoja. Päätetään pitää kesällä kansanjuhla ja valitaan sitä varten erikoinen toimikunta. Näihin aikoihin seuran piirissä myös havaitaan ensimmäinen kuolema tai paremminkin kuolemantuomio. ”Ilopilleri” on syyllinen ja saa se näin kovan tuomion, koska on horjahtanut henkilökohtaisiin solvauksiin. Muutenkin harrastetaan tapojen puhtautta. Kielletään mm. tupakanpoltto seuran yleisissä kokouksissa. Kun nämä kurinpidolliset kysymykset on ratkaistu, rynnätään eteenpäin. Perustetaan käsityöseura ja naisvoimisteluseura. Näiden molempien johtajaksi tulee kansakoulunopettajatar Naimi Lehto. Tähän päättyykin talvikauden toiminta. Seuraa kesä, jonka aikana hengähdetään ja lepäillään. Edellä mainittu kansanjuhla kuitenkin pidetään. Siitä saaduista varoista lahjoitetaan 20:- Kuorsalon kansakoululle. Loppu talletetaan seuran tilille pankkiin.

Syksyn tullen, kun seuran jäsenet kotiutuvat alkaa toimintakin taas vilkastua. Aletaan puuhata lukutupaa. Kokouksessa, jossa tästä asiasta keskusteltiin, syntyi vakava riita siitä, hankitaanko puheenjohtajalle nuija vai ei. Käytetään runsaasti puheenvuoroja ja lopulta on turvauduttava äänestykseen. Nuijan vastustajat voittavat.

Puheenjohtaja jäi siis ilman nuijaa, mutta pahempaa kuin tämä oli se, että perustettavaksi aiottu lukutupa oli vähällä jäädä ilman huoneistoa. Kansakoulun käsityöhuonetta, jota oli ajateltu, ei saatu ja siksi oli nyt kiireen kaupalla ryhdyttävä etsimään sitä muualta. Pian tämän jälkeen voitiinkin jo huoahtaa ja sanoa: Työ tehty on, ma pääsin voittajaksi. Huone vuokrattiin Risto Lommilta. Sen Kerberokseksi tuli Hilda Sipari.

Eipä ollut kirjallinenkaan harrastelu kuollut. Se oli elänyt Taimi-lehden muodossa ja sen että tuo taimi oli elinvoimainen voi päättää siitä, että vuoden 1904 alussa jaettiin palkintoja parhaista kirjoituksista. Ensimmäisen palkinnon sai silloin Topi Sipari, toisen Mooses Sipari ja kiitosmaininnan Hilda Mäkelä.

Eikä tämä kerta olut viimeinen, kun palkintoja jaettiin. Valittiin erikoinen palkintolautakunta, jonka tehtäväksi jäi kirjoituksen arvostelu. Ei kuitenkaan oltu niin epäitsekkäitä, kuin miltä näytti. Pukinsorkka pisti esiin siinä, että täten aiottiin ihmisiä houkutella suurempaan kirjoitusraivoon ja taimi siten lehtimään ja viheriöimään yhä kukkeampana.

Vuoden 1904 alussa oli myös hallinnollisia vaikeuksia, kun seuran entinen esimies Taavi Sipari erosi virastaan. Hänen tilalleen valittiin Aleksanteri Arvilommi, joka hoitelikin sitten esimiehen olematonta nuijaa moniaita vuosia.

Orastava raittiusliike sai sekin kannattajia seuran jäsenistä. Perustettiinpa erikoinen raittiuspiirikin, johon sääntöjen vahvistamiskokouksessa liittyi 22 henkilöä. Samoihin aikoihin talvella 1904 pantiin toimeen rahankeräys Punaisen Ristin hyväksi.

Ilopillerit olivat toisten mielestä jo tarpeeksi kauan nukkuneet ja vaativat herättämistä. Murjottajat kuitenkin olivat enemmistönä ja huumorin pitäjä sai kääntää kylkeä. Ei sentään kaikesta huvista luovuttu. Kesäjuhla vietettiin oikein vanhaan suurenmoiseen tyyliin ja koska ei ollut tarpeeksi suurta huonetta ihmisten rakentamaa, mentiin jumalan katottomaan tupaan ja vietettiin juhla kipparin Riston pihamaalla.

Näihin aikoihin tuntuu harrastus olleen hiukan laimeata, lukutupaakaan ei käytetä, vaikka onkin se nyt siirretty seuran omaan huoneistoon. Myös Taimi-lehti, vaikka sen toimitusta on uhattu erottamisella, ellei lehti ala ilmestyä säännöllisemmin. Syynä laimeuteen on ehkä toimivien jäsenten vähyys, koska pohditaan keinoja vanhemman väen innostamisesta mukaan.

Huhtikuussa 1905 seura muutti kotia siirtyen tällöin Maria Korjuksen huoneisiin. Se tunsi ehkä kuitenkin yksinäiseksi, koska useampaan otteeseen talven kuluessa pohdittiin kysymystä lähempien suhteiden solmimisesta naapuriseurojen kanssa. Tultiin siihen tulokseen, että olisi ryhdyttävä tekemään vierailumatkoja ja lähetettävä edustajia toisten seurojen kokouksiin. Ennen kaikkea muuta kuitenkin ajatus oman kodin hankkimisesta elähdytti kaikkia, ja rakennusrahaston kartuttamiseksi päätettiin järjestää arpajaiset kesällä 1905. Jo huhtikuussa valittiin toimikunta arpajaisia varten ja seuran naiset tarjoutuivat ompelemaan arpajaisvoittoja. Tällä kerralla arpajaishanke kuitenkin jostain syystä raukesi.

Juuri nykyisenä ajankohtana lienee mielenkiintoista todeta, että aikaisemminkin valtiolliset kysymykset ovat olleet päivän polttavia. Niinpä 1905 10.12. toimitettiin äänestys seuran valtiollisen kannan määräämiseksi.

Vuodeksi 1906 valittiin esimieheksi Topi Sipari ja ylihoitajaksi Taavi Sipari. Vuosikokouksessa myös pohdittiin nukahtaneen Taimi-lehden henkiin herättämistä. Sille valittiin toimituskunta ja lausuttiin toivomus lehden ilmestymisestä joka kokoukseen. Laskiaisena tehtiin seuraretki Ravijoelle. Jotta kirjallisuuden harrastus elpyisi, alettiin hommata kirjastoa. Nyt sukeltaa uudelleen esille edellisenä vuonna karille ajautunut arpajaishanke, ja päätetään se tällä kertaa viedä läpi väellä ja voimalla. Voittojen valmistamista varten perustetaan sekä nais- että mieskäsityöseurat. Jo heti perustamisvaiheissa ilmennyt urheiluharrastus ei sekään ole kuollut, ja nyt aletaan öljyä tuleen. Päätetään nimittäin hankkia sekä miehille että naisille hiihtokiertopalkinto. Aie toteutuu, ja jo samana talvena niistä ensi kerran kilpaillaan. Muutenkin tuntuvat seuran jäsenet näihin aikoihin olleen todellisen urheiluhengen läpitunkemia, koska tuomitaan mm. kahvinjuonti vahingollisena hermostolle.

Ukko Snellmaniakaan ei unohdeta. Hänen 100-vuotispäiväänsä juhlitaan komeasti. Muutenkin pohditaan toiminnan vilkastuttamista liittämällä enemmän hupia ohjelmaan. Niinkin vieras asia kuin kalastuskunnan perustaminen tulee esille seuraavassa kokouksessa ja päättyy keskustelu alustuksen laatimiseen kyläkunnan kokoukseen. Tämä paneekin pisteen 1906 vuoden toiminnalle. Seuraava talvi aletaan Runebergin päivän vietolla. Myös yleinen iltama vietetään ja hiihdetään kiertopalkinnoista. Arpajaisten hommaaminen jatkuu yhä ja alkaa nyt kiteytyä toteutumiseksi. Päätetään myydä 300 arpaa á 25 p. Myöhemmin, kun siivet tuntuvat kannattavan, lisätään arpojen luku 10.000 kpl:ksi. Muutenkin seura elää nousukautta, toiminta on vilkasta. Sitä todistaa mm. se, että naapurisaaresta, Pyötsaaresta, liittyy seuraan jäseniä. Arpajaisia varten pannaan toimeen voittojen keräys. Saman tien levitetään eri kustantajien kirjallisuutta. Oma lukutupa kuitenkin potee veren vähyyttä ja kuolee pian tämän jälkeen. Taimi-lehti sen sijaan oli saanut uutta eloa.

V. 1907 voimisteluseura eroaa Nuorisoseurasta jatkaen toimintaansa itsenäisenä seurana, jolle myönnettiin oikeus käyttää Nuorisoseuran kalustoa. Muitakin järjestelyjä pannaan toimeen. Nuorisoseura mm. vaihtaa jälleen huoneistoa siirtyen Iida Siparin suojiin.

Kesällä vihdoin pidetään nuo kauan hankkeilla olleet arpajaiset, ja kiitos niiden suoman kukkaron paksunemisen asetettiin 5-henkinen komitea rakennusasiaa eteenpäin viemään. Seuraavan vuoden (1909) alussa se voikin työnsä tuloksena esittää rakennuspiirustukset. Varsinaista rakennustyötä varten valitaan nyt 9-henkinen toimeenpaneva komitea, jonka tehtäväksi mm. tontin hankkiminen tulevalle talolle. Se myös valtuutettiin ottamaan rakennuslaina seuran nimeen ja lähettämään keräyslistoja. Talvella pidetty yleinen iltama kartutti sekin osaltaan rakennusrahastoa. Kesällä pidetään uudet arpajaiset, nyt jo rakenteilla olevaa taloa varten. Muutenkin seuran jäsenet avustavat rakennustöissä. Omien puuhien ohella ehdittiin sentään avustaa toisiakin. Kerätään varoja mm. Salo-Miehikkälän Nuorisoseuran taloa varten.

Vaikka talohomma onkin kaiken keskipiste, ei unohdeta muutakaan. Talvella vietetään Kalevala-juhla ja yleinen iltama. Tavaksi tullut ”pokaalihiihto” myös suoritetaan, mutta sitten taas käydään käsiksi talonrakennukseen. Isäntämiesten sympaattisuutta koetellaan hirsien keräyksellä ja muutenkin toimitaan niin ripeästi, että syksyllä 1910 voidaan aloittaa sisustustyöt ja näyttämön kuntoonpano. Tarpeellisten varojen hankinta on 10-henkisen komitean huolena.

Kun talo nyt vihdoinkin on saatu, täytyy tälle saada myös järjestyssäännöt, joiden laatiminen jää erikoisen valiokunnan tehtäväksi. Keskustellaan jo vihkiäisjuhlankin vietosta, mutta se jää vielä toistaiseksi.

V. 1911 alussa vuokrattiin talo Saarenpojille voimisteluharjoituksia varten. Muusta sen vuotuisesta toiminnasta ansaitsee maininnan useampien nuorisoseurojen yhteisesti pitämä iltama Kuorsalossa, yleinen iltama Nuorisoliiton hyväksi ja hiihtokilpailut. Kevään tullen talo luovutettiin käsityökurssien käytettäväksi. Kesällä 1912 pidettiin taas arpajaiset, nyt siis jo kolmannet järjestyksessä. Muutenkin seura elää nousukautta, mikä on luonnollista. Onhan se nyt isäntä omassa talossa. Näyttämön valmistuminen tekee mahdolliseksi näytelmien esittämisen, mihin innolla ryhdytäänkin. Alkajaisiksi tarjotaan Minna Canthin ”Murtovarkaus” talvella 1912. Samana talvena vietetään vielä kaksi muutakin iltamaa, oma yleinen iltama ja toinen varojen hankkimiseksi Kymenlaakson kansanopistolle, kuten pöytäkirjasanonta kuuluu. Keskusteltaessa kannatuksen myöntämisestä perustettavalle puhujarahastolle sukeltaa esille kysymys kiertävien seuralehtien perustamisesta. Asia saa lämpimän kannatuksen osakseen ja aluksi lähetetään oma, nyt jälleen kasvun alkuun päässyt ”Taimi” kierrokselle 2.3.1913.

Talvella 1914 pantiin toimeen jäsenten keräys Suomalaisuuden Liitolle. Samaan keräykseen osallistui myös velipuoli ”Saarenpojat”. Yleinen iltamakin saatiin pystyyn, vaikka muuten vallitsi yleinen haluttomuus. Eikä ihmekään. Olivathan maailmansodan ukkospilvet purkaneet ensimmäiset salamansa, ja sähköinen jännitys oli kyllin suuri vangitakseen puoleensa kaiken huomion. Lamaannusta ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä jo seuraavana vuonna toiminta jatkui entiseen tapaan. Hiihdettiin traditioihin kuuluva ”pokaalihiihto”, näyteltiin ja järjestettiin iltamia, luotiinpa uuttakin. Päätettiin nimittäin alkaa kotiopinnot. Asiaa eteenpäin viemään valittiin erikoinen toimikunta. Naapureillekin ehdittiin ojentaa auttava käsi myymällä mm. Räisälän Nuorisoseuran arpoja. Kesällä vietettiin yhteinen kesäjuhla Saarenpoikien kanssa.

1916 alussa seura sai uudet säännöt, koska entiset olivat vanhentuneet. Talvella vietettiin yleinen iltama, jonka ohjelmistoon kuului mm. näytelmä ”Roinilan talossa”. Perheiltamissa oli keskustelukysymyksiä kotiopintotyöstä. Myös kotiseututyö alkoi saada kannatusta.

Vuoden 1917 vuosikokouksessa toteaa silloinen historioitsija seuran toiminnan olleen melko vilkasta oloihin ja aikaan nähden. Valittaa kuitenkin tanssin ja leikin pyrkivän liiaksi etualalle. Emme puolestamme tahdo lisätä tähän mitään, vaan piirrämme pisteen ja siirrymme uuteen vuoteen 1918. Luonnollisestikaan ei seuratoiminta tuolloin kansamme historian mustan ja samalla valkean lehden kääntyessä – voinut olla vilkasta. Tähän vaikutti osaltaan myös se, että jo edellisenä vuonna oli kuolema korjannut useita seuran johtavista henkilöistä. Olihan manan majoille siirtynyt mm. seuran monivuotinen esimies Rudolf Mäkelä. 17.3. – 13.5. ei ollutkaan minkäänlaista toimintaa. Kun se jälleen alkoi, se alkoi seppeleen laskulla. Seura lausui siten jäähyväiset kansalaissodan uhrialttarille, verensä vuodattaneelle Arvo Siparille.

Se oli kuin piste ikävään tarinaan ja sen jälkeen alkoi elämä seuran piirissä ohjautua entisiin uomiinsa. Ikään kuin maininkeja edellisestä oli Viron hyväksi vietetty iltama talvella 1929. Myös Söyringin rahaston hyväksi vietettiin iltama ja myytiin ”kansan arpajaisten” arpoja. Urheiluharrastuksen virittämiseksi hankittiin uudet kiertopalkinnot hiihdossa sekä miehille että naisille. Taimi-lehtikin herätettiin eloon.

Kiitos laskeneen rahan arvon, oli nyt helppo maksaa seuran loputkin velat, jotka talon rakennus oli tuottanut. Kuten edellisestä huomaa, kehitys kulkee eteenpäin koko rintamalla, hiljalleen, mutta varmasti. Siitä ei näy paljon merkkejä, mutta maininnat, sellaiset kuin: näyttämöä suurennetaan, aletaan kotiopinnot ja kotiseututyö pöytäkirjoissa osoittavat, että on tahtoa ja halua kehittyä.

V. 1920 tehdään sopimus Suojeluskunnan kanssa, jonka mukana Suojeluskunnalle myönnetään käyttöoikeus Nuorisoseuran taloon.

V. 1921 seuran esimieheksi ensi kerran valitaan – nainen, Anna Sipari. Tämä kai on uuden ajan enne, joka kuitenkaan ei paljoa muuta seuran totuttuja latuja kulkevaa toimintaa. Mainittavia tapauksia: keräys Tavastilan Nuorisoseuran hyväksi, liittyminen Vehkalahden edistysseurojen järjestysrenkaaseen, varojen hankinta Snellmanin patsasta varten, kotiopintojen jatkaminen ja rahalahjoitus ”Kalevala-seuran äitien huoltokoti rahastolle”.

Seuraavien vuosien toiminta on tarkalleen edellisen kaltaista. Mainitsen kuitenkin vielä muutamia merkittävimpiä tapauksia, aikajärjestyksessä: v. 1922 tehtiin yhteinen retki Häppilään, jossa perillä oli yleinen iltama, 1924 toimitettiin voittojen keräys Kymenlaakson kansanopiston arpajaisia varten.

1925 taas käytiin Suur-Miehikkälässä hiihtämässä. Vuosittain on vietetty talvella yleinen iltama tai parikin, samoin kesällä kesäjuhla. Urheiluharrastus on kohdistunut yhä edelleen pääasiassa hiihtoon, mutta on viimeaikoina muukin urheilu alkanut saada kannatusta. Onpa seuramme joukkue jo ainakin kerran osallistunut seurojen väliseen viestinjuoksukilpailuun.

Viimeaikaisesta rakennustoiminnasta voi mainita viime vuosikokouksen päätöksen keittiön kuntoon laitosta. Rakennustyöt aloitetaan piakkoin.

Tässä ovatkin lyhyesti esitettyinä seuran 30-vuotisen taivalluksen ulkonaiset puitteet. Paljon maineikkaita tekoja niihin sisältyy, vaikka vailla ulkonaista loistoa, mutta eihän paljon voi odottaakaan seuralta, jonka toimivien jäsenten luku ei monesti ole kohonnut sormien lukua suuremmaksi. Olen kuitenkin varma, että moni nyt jo ehkä harmaantunut vanha jäsen kiitollisuudella muistelee sitä kehitystä, mistä on päässyt osalliseksi seuran piirissä toimiessaan.

Kuorsalon nuorisoseurantalo (kuvausvuosi ei tiedossa)

 

Kuorsalon nuorisoseura 30 vuotta

(Maaseutu 27.6.1933)

Kuorsalon Nuorisoseura vietti 30-vuotisjuhlaansa juhannuspäivänä omassa talossaan Kuorsalossa.

Haminan suojeluskunnan torvisoittokunnan soiteltua muutamia kappaleita johtajansa V. Häggqvistin johdolla, lausui herra Simo Sipari juhlayleisön tervetulleeksi. Opettajatar neiti Hilja Mäkelä lausui antaumuksella ja taidolla Eino Leinon runon Aika. Juhlivan seuran 30-vuotisketomuksen esitti herra Kauko Korjus.

Väliajan jälkeen, torvisoittokunnan jälleen soiteltua, piti juhlapuheen toimittaja Nestori Puhakka. Juhlaan saapuneet kirjeelliset onnittelut esitti herra Brynolf Lommi. Vapaan sanan aikana puhui herra Topi Sipari perustajajäsenten puolesta nuoremmalle polvelle. Seuran kansallispukuiset neitoset esittivät kauniita laululeikkejä.

Yleisöä oli erittäin runsaasti, sillä kotipaikkakunnaltaan poissa olevatkin saarelaiset olivat saapuneet kotisaareen, seuransa 30-vuotiseen juhlaan, joka oli kaikin puolin onnistunut.
 


KUORSALON NUORISOSEURA JUHLI 50-VUOTISTA TOIMINTAANSA

(Haminan lehti 5.8.1953)

Kuorsalon Nuorisoseuran 50-vuotisjuhlaa vietettiin 2.8.1953 Kuorsalon saarella. Juhlayleisön kokoontuessa nuorisoseurantalolle lähdettiin lippukulkueessa Kuorsalon hautausmaalle, jossa seurasi muistohetki.

Hautausmaalla esiintyi Kuorsalon sekakuoro ja pastori Jorma Louhivuori puhui. Nuorisoseuran puolesta laskettiin vielä kukkia seuran perustajajäsenten haudoille. Tilaisuus hautausmaalla päättyi virteen 462 (Sun kätes, Herra, voimakkaan).

Välittömästi muistohetken jälkeen alkoi nuorisoseuran 50-vuotisjuhla. Juhlan aloitti Hallan VPK:n soittokunnan musiikkiesitykset. Sen jälkeen ojennettiin kukat 10 mukana olleelle nuorisoseuran perustajajäsenelle. Seuran esimies Aarno Sipari toivotti yleisön tervetulleeksi samalla käsitellen niitä vaiheita, joissa nuorisoseura oli Kuorsaloon perustettu. Hilja Mäkelä lausui Aarno Siparin kirjoittaman runon Vainovalkeiden saari. Seurasi Kuorsalon sekakuoron esittämät Hannikaisen Kotiseudulle ja Linnen Kesäpäivä Kangasalla. Juhlapuhujana esiintyi keskusseuran toiminnanjohtaja Simo Laurila. Yhteislaulun Vala jälkeen opettaja Hilja Tyni esitteli esineitä kotiseutumuseon kokoelmista, joihin yleisöllä oli tilaisuus väliajalla tutustua.

Toinen ohjelmajakso alkoi soittokunnan esityksillä ja sen jälkeen laulettiin yhteisesti Olet maamme armahin Suomenmaa. Rouva Eeva Sipari luki Aarno Siparin kirjoittaman Kuorsalon Nuorisoseuran 50- vuotisjuhlahistoriikin.

Seurasi nuorisoseuran kansantanhuajien esityksiä värikkäissä kansallispuvuissa. Opettaja Hilja Tyni luki otteita nuorisoseuran ”Taimi” lehdestä, jonka jälkeen seurasi vapaan sanan aika. Juhlivaa nuorisoseuraa onnittelivat paikallinen keskusseura toiminnanjohtaja Simo Laurilan välityksellä ja lukuisat paikalliset järjestöt ja lähiseutujen nuorisoseurat. Tilaisuuteen oli saapunut myös suuri joukko onnittelusähkeitä.

Lopuksi nuorisoseuran esimies Aarno Sipari kiitti onnittelijoita ja tilaisuus päättyi yhteiseen Maamme lauluun.

Päiväjuhlan jälkeen seurasi kilpailuja ja illalla oli nuorisoseuran tiloissa iltajuhla.



 

SAARENPOIKIEN JA KUORSALOTAUSTAISTEN URHEILUMENESTYKSESTÄ

Tuomo Silenti

Elinolosuhteet synnyttävät mestareita

Ennen konekulttuurin aikakautta eläminen ja toimeentulo karussa saaristossa vaativat monenlaisia käytännön taitoja sekä laaja-alaista osaamista. Edellisten ominaisuuksien lisäksi tarvittiin myös fyysistä voimaa päivittäisistä askareista selviämiseen. Avoveden aikana tuuliolosuhteista riippuen pyyntipaikoille ja mantereelle joko soudettiin tai purjehdittiin. Talvisaikaan apajille hiihdettiin ja ankarasta pakkasesta huolimatta pyydykset koettiin paljain käsin. Rospuuttoaikana matkan teko vaati aivan erityistä sitkeyttä ja kärsivällisyyttä, kun hauraalla jäällä jouduttiin etenemään jollaa työntämällä. Jään pettäessä noustiin kiireesti veneeseen ja soudettiin railon yli ja taas laskeuduttiin liukkaalle jäälle jatkamaan vaivalloista kulkua. Verkkojen käsittely, nuotanveto, veneiden kiskominen teloille ja lasku veteen, verkkokorien sekä silakkatynnyreiden nosto, avantojen hakkaaminen tuuralla ja monet muut askareet kasvattivat fyysistä voimaa. Nämä vuosittain toistuvat toiminnot muokkasivat kuorsalolaisista sekä henkisesti että ruumiillisesti karaistuneita kalastajia, laivureita ja luotseja. Siten ei ollut ihme, että väestömäärältään pieni Kuorsalon saari pystyi tuottamaan nykyaikaisen kilpaurheilun alkuaikoina useita kansallisia huippuja ja vielä toisen maailmansodan jälkeen juuriltaan kuorsalolaiset urheilijat yltivät olympiamitaleille ja jopa kaikkein kirkkaimpaan kultaiseen.

Paremmuudesta miteltiin jo paljon aikaisemmin ennen kuin nykyaikainen kilpaurheilu oli syntynyt. Kun kuorsalolaiset kävivät kalassa mm. Somerissa, Huovarissa, Majakartissa, Ulko-Tammiossa, Lanskerissa, Vellingissä ja Aarholmassa, meno apajille synnytti leikkimielistä kilpailua hiihdossa, soudussa ja purjehduksessa. Tästä olikin myöhemmin helppo siirtyä selkeisiin sääntöihin nojautuvaan totisempaan kilpaurheiluun. Leikkimielistä voimanmittelöä ja miehisten ominaisuuksien testaamista harrastettiin myös painiskelussa sekä isojen kivien nostamisessa. Todettakoon, että Kuorsalossa saaren miehet kävivät nostelemassa Salmenkalliolla olevaa kolmionmuotoista kiveä. Kun sen sai kaksin käsin kohotetuksi suorille jaloille, miestä pidettiin vahvana.
 

HIIHTO

Helsingin Sporttiklubin 1880-luvulla järjestämät yleiset hiihtokilpailut toimivat esimerkkinä ja lähtölaukauksena muille hiihtokilpailujen järjestäjille. Niinpä Oulussa alettiin vuonna 1889 järjestää suuria yleisiä hiihtokilpailuja ja 24.3.1889 Vehkalahden Kuorsalo seurasi perässä. Kymenlaakson ensimmäinen hiihtokilpailu tapahtui meren jäällä yhteislähdöllä starttipaikan ja maalin ollessa Vekanlahdella Ourin- ja Vekanniemen välissä. Noin 13 kilometrin pituiselle reitille, joka kiersi Vilniemen edustalla sijainneen Pieni-Mustan ja Ravaholman, osallistui viisi kilpailijaa. Voiton korjasi Aleksanteri Mäkelä ajalla 1.27.00 ja toiseksi sijoittui puolitoista minuuttia hävinneenä Kristian Sipari. Pitkänmatkan hiihdoissa menestyi myös Leerviikin Adolf Korjus 1890-luvulla. Maaliskuussa 1889 Kuorsalossa hypättiin myös mäkikisa, jonka voitti Taavi Sipari. Kilpailijoita tässä lajissa oli kaksitoista. Hyppypaikka sijaitsi jyrkällä Ellan kalliolla, missä niin ikään sijaitsi voittajan kotitalo. Ennen pitkää myös Haminassa, Kotkassa ja maakunnan kylissä alettiin järjestää hiihtokilpailuja.

Startti on juuri tapahtunut Vekanlahden jäällä. (Maija Piispan kokoelma).

Pokaalikisa Kymenlaakson Sarvesta 1900-luvun alussa muodostui Kymenlaakson seurojen väliseksi merkittävimmäksi hiihtokilpailuksi. Matkan pituus oli 10 kilometriä, joka hiihdettiin 12-miehisin joukkuein. Lopputuloksissa laskettiin vain kunkin joukkueen kymmenen parhaan ajat. Tässä kilpailussa Kuorsalon Saarenpoikien joukkue sijoittui vuonna 1906 IV:ksi, vuonna 1910 II:ksi, vuonna 1911 IV:ksi ja vuonna 1912 III:ksi. Vuonna 1910 voiton vei niukasti kuorsalolaisten nenän edestä legendaarisen Virolahden Sammon joukkue. Mutta hyvitystä tuli seuraavana vuonna, sillä Saarenpojat saavuttivat Vehkalahden Voimistelu- ja Urheiluseurojen välisessä hiihtokilpailussa voiton 10 km matkalla, joka hiihdettiin 8-miehisin joukkuein. Saarenpoikien hiihtokilpailuista saamat kunniakirjat Kuorsalon Seurantalon bufetin seinällä kertovat edelleen jälkipolville aikaisemmin saavutetusta menestyksestä. Kuorsalon Saarenpojat oli perustettu vuonna 1907 ja sitä ennen kuorsalolaiset kilpailivat Nuorisoseuran urheiluosaston riveissä.

Kuorsalon parhaimpiin hiihtäjiin 1900-luvun alkuvuosikymmenillä aikaisemmin mainittujen ohella kuuluivat mm. veljekset Rudolf, Aaro ja Viljo Mäkelä, Eero Sipari, serkut Evert ja Taavi Lommi, veljekset Alfred ja Väinö Lommi, veljekset Aaro ja Lauri Arvilommi, Iivari Niemelä sekä veljekset Aleksanteri ja Joose Korjus. Tulkoon vielä mainituksi, että vuonna 1908 SVUL:n Kymenlaakson piirin kokouksessa Haminassa Kuorsalon Saarenpoikia oli edustamassa Aleksanteri Korjus.

Kuorsalon Saarenpoikien voittoisa joukkue. Vasemmalta Rudolf Mäkelä, Lauri Arvilommi, Eero Sipari, Aaro Arvilommi, Aleksanteri Korjus, Iivari Niemelä, Evert Mäkelä, Väinö Lommi, Alfred Lommi, Joose Korjus, Taavi Lommi ja Aaro Mäkelä. (Maija Piispan kokoelma).

Hiihdon Suomen mestaruuskilpailuja oli alettu järjestää vuodesta 1909 ja vuonna 1911 30 km matkalle osallistui Kuorsalon Saarenpojista Evert Mäkelä. Eesso oli lähellä voittaa mestaruuden johdettuaan kisaa pitkään, mutta raskaassa nuoskalumessa suksista loppuivat rasvat ja hän putosi pronssille, kun ei ollut mukana vaihtosuksia. Niitä sai näet tuohon aikaan vaihtaa kilpailun aikana kolme paria. Vuonna 1912 Evert Mäkelä valtasi niin ikään kolmannen sijan samalla matkalla. Vuonna 1913 Vehkalahden Veikkoja edustanut Evert lähetettiin SVUL:n kustantamana pohjoismaisiin hiihtokilpailuihin Ruotsin Östersundiin. Siellä 30 km latu oli vedetty maastoon, joka oli ”jäällä harjoitelleelle” Eessolle myrkkyä. Hän sijoittui kilpailussa vasta sijalle 53. Voiton vei kuitenkin suomalainen, Virolahden Sammon väkivahva hiihtäjä Jussi Niska. Tähän päättyi Evert Mäkelän aktiivikausi, mutta Evertin nuoremmat veljet, kaksoset Onni ja Arvo Mäkelä, jatkoivat kilpahiihtoa. He menestyivät isoveljeään paremmin saavuttaen Suomen mestaruuden 30 km matkalla vuosina 1919 ja 1922. Lisäksi Arvo sijoittui kaksi kertaa neljänneksi samalla matkalla. Vuonna 1922 SM-kilpailujen ratasäännöt uudistettiin siten, että luovuttiin tasamaa- tai jäähiihdosta sekä yhteislähdöstä. Muiden pohjoismaiden tavoin siirryttiin murtomaahiihtoon ja aikalähtöön.

Kuorsalolaisten hiihtäjien suuruuden aika oli päättynyt 1920-luvun alussa, kunnes vielä 1950-luvulla hiihdon kansalliseen parhaimmistoon nousi kuorsalolainen Pekka Arvinpoika Arvilommi. Kansainvälisissä kilpailuissa saavuttamiensa voittojen lisäksi hän ylsi vuonna 1960 hiihdon SM-kilpailun 30 km matkalla neljännelle sijalle edustaen Haminan Tarmoa.

SM / 30 km

 

1911

Pronssia

Evert Mäkelä. Kuorsalon Saarenpojat.

1912

Pronssia

Evert Mäkelä. Kuorsalon Saarenpojat.

1919

Kultaa

Onni Mäkelä.  Kuorsalon Saarenpojat.

1920

IV sija

Arvo Mäkelä.  Kuorsalon Saarenpojat.

1921

IV sija

Arvo Mäkelä. Kuorsalon Saarenpojat.

1922

Kultaa

Arvo Mäkelä.  Kuorsalon Saarenpojat.

1960

IV sija

Pekka Arvilommi. Haminan Tarmo.

Kuorsalossa järjestettiin hiihtokilpailuja aina 1950-luvun alkuun saakka ja tasamaahiihdon aikakauden jälkeen saareen oli raivattu vaativa 5 km rata, jota ylläpidettiin aina 1950-luvun lopulle. Kilpalatu alkoi Haminanpohjasta edeten polkuja pitkin Yniönkalliolle. Sieltä johti jyrkkä ja pitkä lasku Salmenvirran yli metsään, josta kiivettiin Laviikinvuorelle ja laskettiin Vanhankylänlahdelle. Sieltä latu mutkitteli metsässä Vironvuoren eteläpuolelle ja nousi Leerviikin länsipuolelta Vironvuoren huipulle. Täältä seurasi vaikea lasku Myllypellolle. Sitten latu-ura kulki Matrukanvuoren länsipuolelle ja laski Iikluuviin jatkuen Tallourin läpi takaisin Haminanpohjaan. Miesten kilpailuissa rata kierrettiin kahteen kertaan ja naisten kilpailuissa kerran. Yhteen aikaan latu on kulkenut Matrukanvuoren itäpuolelta Kärrinsuolle johtavaa tietä pitkin Leerviikin suuntaan. Juuri Matrukanvuoren kohdalla ladulle osui melko pitkä nousu, jota pidettiin varsinaisena pudotuspaikkana. Siinä tehtiin ratkaisevat nykäykset, joilla kilpailut yleensä voitettiin. Toisen maailmansodan jälkeisinä vuosina Kuorsalossa järjestettyihin hiihtokilpailuihin osallistui mm. varusmiehiä Mustanmaan linnakkeelta. Tuon ajan saarelaiskisojen parhaimmistoon kohosivat Taavi Lommin pojat, veljekset Arvo ja Reino Lommi, sekä mäkihypyssä Hulda Korjuslommin talossa asunut seiskarilainen evakko Yrjö Herrala.

Kuorsalon hiihtoperinteitä aikaisemmin mainitun Pekka Arvilommin jälkeen on jatkanut vielä Yrjö Korjus (= keihäänheittäjän veli) hiihdettyään vuonna 1988 Kymenlaakson maakuntaviestin voittaneessa joukkueessa. Lisäksi hänet on valittu Vehkalahden Veikkojen parhaimmaksi hiihtäjäksi vuosina 1987–1989.
 

SOUTU

Kuorsalo on ollut Kymenlaaksossa edelläkävijä myös soutukilpailuja järjestettäessä. Soutu kuului lähes aina kesällä vietettyjen kansanjuhlien ohjelmaan ja perinne on jatkunut epäsäännöllisesti 1990-luvulle saakka. Kymenlaakson ensimmäiset soutukilpailut järjestettiin 13.7.1890 Kuorsalossa ja siitä oli ilmoitus mm. Fredrikshamns Tidningenissä. Lehtitietojen mukaan vähälukuiset osallistujat olivat saarelaisia ja he soutivat kalastajaveneillään. Kuorsalolaiset osallistuivat myös Haminassa järjestettyihin soutukilpailuihin ja tuloslistoilla komeilevat pitkälti samat nimet kuin hiihdossa: Rudolf ”Ruuto” Mäkelä, Aaro Mäkelä ja Joose Korjus. Kyläläisillä oli aina ollut tapana kilpailla soudussa toisten venekuntien kanssa paremmuudesta, kun mentiin verkoille. Saihan siitä lisäksi edun, että pääsi ensimmäisenä valitsemaan parhaimmat apajat. Tuttu näky vielä 1950-luvun alusta oli se, kun Aleksanteri Korjuksen haapio kulki keula kuohuen kohti Ristniemennokkaa Aimon ja Sepon kiskoessa airoissa ja isä-Saskan istuessa perässä huopaamassa sekä huutamassa tahtia: ”Veto, veto, veto!” Vimmatusti souti myös Ilmari Pölläsen venekunta, mutta joutui taipumaan vahvemmalleen. Sitä, että tähän päivittäin toistuvaan verkoillemenoon liittyvään epäviralliseen soutukilpailuun suhtauduttiin melko vakavasti, kuvastaa mestarisoutaja Sulo Lommin muistelu 1980-luvulta. Sulo näet kertoi, että hyvänä soutajana häntä oli nuorena miehenä pyydetty useamman kerran vahvennukseksi joihinkin kuorsalolaisiin kalastusveneisiin soutajaksi.

Kesäjuhlien soutukilpailujen reitit ovat aikojen saatossa vaihdelleet. Yhteen aikaan soutajat kiersivät Kuorsalon saaren tai jonkin merimerkin kuten Ahonmatalan silloisen länsireimarin. Toisinaan taas kilpailijat starttasivat Tammiosta maalin ollessa Vekanlahdella Ourinniemen kupeessa. Yksilökilpailussa soudettiin samalla veneellä ja voittajaksi tuli parhaimman ajan saanut. Viestisoutukilpailuja ja yhteislähtökilpailuja on niin ikään pidetty, mutta järjestäjien vaikeutena oli saada käyttöön malliltaan riittävä määrä samanlaisia veneitä. Taistot ovat aina olleet kovia ja sisua kilpailijoilta ei ole puuttunut. Siksi tässä voisi muistella yhtäkin Kuorsalon ympäri tapahtuneen soutukilpailun maaliintuloa 1920-luvulta. Kisan voitti viimeisetkin voimanrippeensä käyttänyt Kalle Siltanen, joka ei maaliin tulon jälkeen itse saanut sormiaan irrotetuiksi airon pyyrystä. Toisen henkilön piti vapauttaa kouristuksenomaisesti jäykistyneet sormet yksitellen airon kädensijasta. Siltas-Kalle oli Aleksanteri Korjuksen siskon, Santra Siltasen o.s. Korjus, aviomies.

Suojeluskunnan soutumestaruuskilpailuissa kuorsalolaisten soutukunniaa ylläpiti Viljo Mäkelä Kotkan Merisuojeluskunnan riveissä. Hän souti viisi kertaa mitaleille sisähankanelosissa 1930-luvulla. Viljo Mäkelän kerrotaan opettaneen kilpasoudun tekniikkaa tuleville Suomen mestareille Sulo, Veikko ja Oiva Lommille. Sulo Lommi puolestaan veti Osmo Siparin kilpasoudun pariin haettuaan hänet Hallan Visan soutuihin. Osmo oli näet Kotkassa rakennustöissä kesällä 1945–46 ja asui Hallassa kuten Sulokin. Sulon ja Veikon isoäiti oli Ida Karoliina Lommi o.s. Korjus ja isoisä Julius Lommi. Oivan isoäiti oli Mariana Lommi o.s. Korjus ja isoisä Julius sekä isä Taavi Lommi.

Soudun Suomen mestaruuskilpailuja järjestettiin vuosina 1910–1913 ja tauon jälkeen vuodesta 1937 alkaen. Kuorsalolaiset osallistuivat soutuihin menestyksellisesti ja Suomen mestaruuden saavuttivat veljekset Sulo ja Veikko Lommi, Oiva Lommi, Heikki Mäkelä ja Osmo Sipari.
 

SM / NELOSET (raskass.)

1940

Kultaa

Sunilan Merisuojeluskunta. Joukkueessa soutivat Sulo & Veikko Lommi.

1945

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi & Heikki Mäkelä.

1946

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi & Heikki Mäkelä.

1947

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1948

 

Veikko & Oiva Lommi eivät osallistuneet SM-kilpailuihin, koska olivat edustamassa Suomea Lontoon olympialaisissa.

1949

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1950

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1951

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1952

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

 

SM / NELOSET (kevyts.), keskipaino tasan tai alle 70 kilogrammaa)

1947

Kultaa

Ylioppilassoutajat. Joukkueessa souti Osmo Sipari.

1949

Kultaa

Ylioppilassoutajat. Joukkueessa souti Osmo Sipari.

1951

Kultaa

Ylioppilassoutajat & Akademiska Roddklubben. Joukkueessa souti Osmo Sipari.

 

SM / KAHDEKSIKOT

1946

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi ja Heikki Mäkelä.

1950

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1951

Kultaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

Soudun Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Veikko ja Oiva Lommi saavuttivat hopeaa ja pronssia sekä Osmo Sipari pronssia.
 

PM / NELOSET (ilman perämiestä)

1946

Hopeaa

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1947

Pronssia

Sunilan Soutajat. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi.

1949

Pronssia

Ylioppilassoutajat. Joukkueessa souti Osmo Sipari.

 Helsingin olympialaiset / Soutu
 

Helsingin olympialaiset / NELOSET (ilman perämiestä)

1952

Pronssia

Suomen joukkue. Joukkueessa soutivat Veikko & Oiva Lommi & Kauko Wahlsten & Lauri Nevalainen.

Helsingin olympialaisissa vuonna 1952 perämiehettömässä nelosessa Veikko ja Oiva Lommi saavuttivat pronssia. Heidän lisäkseen Suomen joukkueessa soutivat sunilalaiset Kauko Wahlsten ja Lauri Nevalainen. Veikko Lommi oli tahtiairon soutaja eli perästä katsottuna ensimmäinen mies. Hän oli joukkueen kapteeni ja määräsi tahdin. Tahtiairon soutaja on yleensä myös nelikon teknillisesti paras soutaja. Pronssi oli Suomen ensimmäinen soudussa olympiatasolla voittama mitali. Soutumatkan pituus oli 2000 metriä. Veikko ja Oiva Lommin olympiapronssit jaettiin käteen heti maaliintulon jälkeen Soutustadionin laiturilla ilman sen kummempia seremonioita. Helsingin olympialaisissa Suomen venekunta johti soutua vielä puolimatkassa, mutta sitten airo hipaisi aaltoa ja rytmi häiriintyi. Jugoslavia otti voiton ja Ranskakin kiilasi lopussa ohi. Osmo Sipari osallistui myös Helsingin olympialaisten soutukilpailuihin pariairokaksikossa. Tie katkesi kuitenkin jo karsintaan veneen ohjauduttua kaislikkoon Kaskisaaren rantaan Seurasaaren länsipuolisella selällä.

Soutajien mitalijuhlat oli huomattava tapahtuma Sunilan tehdaspaikkakunnalla. Urheiluseura Sunilan Soutajat ja Sunila Osakeyhtiö vastasivat pronssimitalisteille järjestetystä komeasta tulojuhlasta Kerholan edustalla. Maamme-laulu raikui ja torvisoittokunta kajautteli marsseja, puheita pidettiin ja kahvia juotiin. Lämminhenkiseen tilaisuuteen oli mitalistien lisäksi saatu kutsuvieraiksi soutajien vanhemmat, vaimot ja lapset.
 

PURJEHDUS

Sanonnan ”Navigare Necesse Est” voi oivallisesti liittää kuorsalolaisten elämään, sillä ilman purjehtimista ja purjehdustaitoa ei saaressa oltaisi tultu toimeen. Aivan kuten soudussa, oli arkipäiväisillä purjehdusmatkoilla ruvettu kilpailemaan. Erilaisia keinoja etsittiin, että vene saatiin kulkemaan kovempaa. Se puolestaan kehitti purjehdustaktiikkaa, venemalleja, rikiä ja kykyä trimmata purjealusta.

Pursiseurat käynnistivät viralliset kilpailut

Kun Haminaan oli vuonna 1882 ja Kotkaan vuonna 1888 perustettu pursiseurat, ne alkoivat järjestää purjehduskilpailuja. Tehtaan johtajilla, kuten esimerkiksi Hans Gutzeitilla, oli erityisesti kilpapurjehdukseen rakennetut kutterit. Mutta kun kilpapursia oli vähänlaisesti, regattoihin hyväksyttiin myös saarelaisten jokapäiväisessä työssään käyttämiä purjealuksia. Lisäksi saarelaiskipparit ja varsinkin luotsit olivat taitavia seilaajia, jotka saivat veneisiinsä hyvän vauhdin ja panivat kampoihin varsinaisille kilpajahdeille. Kun Loviisassa vuonna 1889 järjestettiin suuret purjehduskilpailut, kuorsalolainen luotsi Robert Korjus ohjasi herra J. Bruunin Mörkö-nimistä sluuppia ja muutamaa vuotta myöhemmin laivuri Julius Lommi ajoi kotkalaisen herra G. Wahlsin Slöör-nimistä venettä vieden luokkavoiton. Jo silloin käytettiin ns. pinnagasteja!

Tämä Taavi Lommin vuonna 1953 veistämä lyyverillä ja pirkkeliseilillä varustettu haapio olisi kilpaillut pienemmässä saaristolaisveneiden luokassa. (Tuomo Silennin kokoelma).

Veneluokat ja kilparadat

Purjehduskilpailujen veneluokiksi vakiintuivat herrasveneiden ja saaristolaisveneiden luokat. Saaristolaisveneet oli vielä jaettu kahteen ryhmään 17 ja 14 jalan pituisiin vesilinjasta mitaten. Kilpailuja pidettiin pitkin kesää milloin Tammion milloin Kuorsalon järjestäminä ja näihin regattoihin saatiin saarelaisten lisäksi paljon osanottajia Haminasta ja Kotkasta. Tammionselkä toimi rata-alueena eli baanana. Jos startti tapahtui Kuorsalosta Vekanniemen edestä, oli tapana kiertää Västärin länsipuolella sijaitseva Havouri. Lyhyempi reitti kiersi Pörstingin eteläpuolisen reimarin. Tammiossa lähtölinja vedettiin Saunasaaren ja Tammion salmeen, josta rata jatkui Lehtisen pohjoispäähän ja kiersi siellä olleen pohjoisreimarin. Toisinaan Tammion järjestämissä kilpailuissa kierrettiin Naakka. Ellei Kuorsalon luotsivanhin Joel Römpötti itse osallistunut kilpailuun, hänen 12-tonninen katettu purjealuksensa Perhonen toimi palkintotuomarialuksena.

Saarelaiskippareita

Tässä katsauksessa purjehduskilpailujen historiaa, tilasto-osaa lukuun ottamatta, on seurattu vain vuoteen 1910. Tuona aikana kilpapurjehduksessa kuorsalolaisista kunnostautuivat erityisesti luotsit Joel Römpötti, William Sipari, Robert Korjus, Kristian Sipari, Taavi Sipari, Kristian Arvilommi, Matti Niemelä sekä laivurit Julius Lommi ja Evert Mäkelä. Saaristolaisveneiden sarjoissa he saavuttivat monia voittoja ja mitalisijoja. Mutta pakko on kuitenkin tunnustaa, että eniten voittoja saavuttivat tammiolaiset kilpapurjehtijat.

Järkyttävä kumoonpurjehdus

Järkyttävä merionnettomuus sattui kilpapurjehduksessa kesällä 1890 Haminan Pursiseuran järjestämissä kilpailuissa Pikku-Mustan läheisyydessä. Juuri kun tammiolaisen isännän Johan Suomalaisen ohjaama ylivoimaisena voittajana maalilinjan ylittänyt alus oli tekemässä käännöstä ja vaihtamassa halssia, se kaatui ja vajosi syvyyksiin kuin kivi. Tapaus nähtiin kilpailua seuranneelta matkustajalaivalta, joka viiden minuutin päästä saapui täydellä höyryllä onnettomuuspaikalle. Mutta purjevenettä eikä ihmisiä näkynyt, vain joitakin sadetakkeja ja päähineitä kellui laineilla. Kun matkustajalaiva Estherillä ei ollut naaroja mukana, ei mihinkään pelastustoimiin voitu ryhtyä 18 metrin syvyisellä vesialueella. Vasta seuraava päivänä hylky ja ruumiit saatiin nostetuksi vedestä. Surmansa saivat kipparina toiminut Johan Suomalainen, hänen 19-, 16- ja 12-vuotiaat poikansa Brynolf, Julius ja Hiob sekä gasti, isäntä Matti Tammelin. Tutkimuksissa selvisi, että liikkuva paarlasti, joka oli siirretty kryssiosuudella luuvartin puolelle, kaatoi veneen, kun alus teki nopean vastakäännöksen eli vendan paarlastin jäädessä leehen. Uponneessa aluksessa ei ollut pelastusliivejä, jotka kaiken kaikkiaan lienevät harvinaisia tuohon aikaan. Matkustaja-aluksella soitto loppui, liput laskettiin puolitankoon ja kilpailu keskeytettiin. Johan Suomalaista pidettiin erittäin kokeneena purjehtijana ja hänellä oli Kotkan-Haminan seudulla pidetyistä kilpailuista eniten ykkössijoja. Hukkuneet purjehtijat saivat viimeisen leposijansa Kuorsalon hautausmaalta.

Purjehduksen tilasto-osaan on kerätty taustaltaan kuorsalolaisten kilpailusaavutuksia ratakilpapurjehduksessa 1970-luvulta alkaen.

Purjehduksen Pohjoismaiden mestaruuskilpailut

6mR-luokka (Kuutoset)

1997

Hopeaa

Mariana FIN-38. Miehistön jäsenenä, gastina, purjehti Jukka Lommi. Hangö Segelförening.

Jukka Lennartinpoika Lommin suurisän isä oli laivuri Julius Lommi. Juliuksen vaimo Ida Karoliina Lommi o.s. Korjus oli Santra Siltasen o.s. Korjuksen sekä urheilevien veljesten Aleksanteri, Alfred ja Joose Korjuksen isosisko.

Purjehduksen Suomen mestaruuskilpailut

VIKLA-luokka

1979

Joukkue-SM pronssia Jyrki Sipari. Haminan Pursiseura.

 

2.4mR-luokka (Mini 12)

1998

IV sija

Jyrki Sipari. Haminan Pursiseura.

1999

Pronssia

Jyrki Sipari. Haminan Pursiseura.

2004

Pronssia

Jyrki Sipari. Haminan Pursiseura.

2007

Joukkue-SM pronssia Jyrki Sipari. Haminan Pursiseura

Jyrki Siparin isoisä oli luotsi Evert Sipari. Hänen puolisonsa oli Hilda o.s. Arvilommi, joka oli luotsi Aaro Arvilommin sisko. Hilda Arvilommin isä oli luotsi Kristian Arvilommi. Jyrkin isä luotsi Eero Sipari toimi HPS:n kilpailupäällikkönä. Jyrkin isoäidin äiti oli Santra Siltanen o.s. Korjus.

OPTIMISTIJOLLA-luokka

1997

Joukkue-SM pronssia Juhana Sipari. Haminan Pursiseura

Juhana Sipari on Jyrki Siparin poika.
 

YLEISURHEILU

Lehtitietojen mukaan Kuorsalossa järjestettiin Vehkalahden ensimmäiset juoksukilpailut 9.8.1891. Mikä oli matkan pituus, ei ole tiedossa. Kun urheiluseura Saarenpojat oli perustettu, harrastettiin kolmiotteluja, joihin kuului kuula, vauhditon 3-loikka tai vauhditon pituus ja 100 metrin juoksu. Toisinaan korkeushyppy korvasi loikka- ja pituuskilvan. Saarenpoikien järjestämissä kilpailuissa juostiin myös esteitä ja kilpailtiin murtomaajuoksussa. Iikluuvista hautausmaalle johtavalla tiellä juostiin 100 metriä ja kenttälajit tapahtuivat Iikluuvin ”urheilukentällä”, mutta joskus myös Haminanpohjassa tai seurantalon edessä. Ennen Suomen itsenäistymistä pidetyissä Vehkalahden piirin yleisurheilukilpailuissa Rudolf Mäkelä menestyi kuorsalolaisista parhaiten. Hän hyppäsi vauhditonta 3-loikkaa 8,68 m. 1920-luvulla kansalliseen parhaimmistoon nousi Viljo Mäkelä. Hän saavutti 1920-luvulla Kymenlaakson piirinmestaruuden 4x100 m:n viestissä ja sai piirinmestaruusmitalit 100, 200 ja 400 m:llä. Viljo Mäkelä juoksi 100 m ajassa 11,1, 200 m 23,0 ja 400 m 52,2 edustaen Haminan Tarmoa. Vuodesta 1919 maassamme oli kaksi urheilujärjestöä SVUL ja TUL, jotka kumpikin järjestivät Suomen mestaruuskilpailuja. Niinpä vuonna 1934 Kaarlo Siltanen voitti kuulanatyönnön TUL:n mestaruuden yli 35-vuotiaiden sarjassa tuloksella 11,50 m. Hän edusti seuraa Elannon Isku. Kaarlon isä oli edellä mainittu soutaja Kalle Siltanen.

Kultamitalisti Tapio Korjus on Kuorsalosta lähtöisin olevista urheilijoista omassa luokassaan. Hän kiskaisi Soulin olympialaisissa 1988 viimeisellä heitollaan pisimmän kaaren 84,28 ja jätti 16 sentin päähän hopealle Tsekin ylpeyden Jan Zeleznyn. Tapion isoisä laivuri Aleksanteri Korjus oli 1900-luvun alussa yksi Kuorsalon Saarenpoikien voimahahmoja ja seuran kovimpia hiihtäjiä. Tapion isä Seppo Korjus hiihti kilpaa piiritasolla ja hyppäsi korkeutta kesäjuhlilla. Tapio Korjuksesta piti alun perin tulla hiihtäjä, mutta keihäs vei miehen. Tapio edusti Haminassa asuessaan Vehkalahden Veikkoja kunnes vuonna 1988 siirtyi Lapuan Virkiän riveihin. Ennen lajivalintaansa hän harrasti yleisurheilua saavuttaen kuulassa kelpo tuloksen 14,34 ja hyppäämällä korkeutta 1,80. Tapio Korjus oli vuosina 1983–1984 ja 1987 Vehkalahden Veikkojen paras yleisurheilija.

Kalevan kisat / Keihäänheitto

1987

Kultaa

Tapio Korjus. Vehkalahden Veikot.

1988

Kultaa

Tapio Korjus. Lapuan Virkiä.

1989

Hopeaa

Tapio Korjus. Lapuan Virkiä.

 

Soulin Olympialaiset / Keihäänheitto

1988

Kultaa

Tapio Korjus. Suomi.


VOIMISTELU

Saaren kauppiaan Aleksanteri Mäkelän pojat, Aaro, Rudolf ja Viljo, osallistuivat innokkaimmin kaksi kertaa viikossa tapahtuviin Saarenpoikien voimisteluharjoituksiin. Ruuto, joka talvisin johti voimisteluseuraa, suoritti Haminassa vuonna 1912 urheilukandidaatin arvon. Tämän liikunnassa monipuolisesti lahjakkaan nuorukaisen kohtalona oli hukkuminen. Epilepsiaa sairastavana hän horjahti Mäkelänniemellä omalta rantalaituriltaan mereen vuonna 1917 kohtalokkain seurauksin.
 

UINTI

Useimmat kuorsalolaiset osasivat uida ja toisille siitä muodostui elinikäinen harrastus. Yhteen aikaan, ilmeisesti 1930-luvulla, kesäjuhlien ohjelmaan kuului uinti ja kilparatana sai toimia Vekanlahti. Uimarit uivat Ourinniemeltä Vekanniemelle. Näistä kilpailuista ei ole käytettävissä tulosluetteloita, mutta se tiedetään, että useamman kerran uintikilpailun voitti Kauko Aleksanterinpoika Korjus. Hyvä harjoitusalue Itäpuolella oli ns. Korjuksen hiekka, josta uitiin ensin reikäkivelle ja uimataidon vahvistuttua Enckellin niemessä oleville reimareille sekä pidemmällekin. Tälle hiekkarannalle kerääntyi uimaan paljon muitakin kuin vain Itäpuolen lapsia ja nuoria.

Taustaltaan kuorsalolaisen Teuvo Niemelän juuret johtavat Vekkaan, entiseen Niemelän taloon. Kotkan Uimaseuran historiassa kerrotaan, että ”Teuvo Niemelä voitti 50-luvun alussa kolme kertaa peräkkäin Suomen mestaruuden 1500 metrin vapaauinnissa lyöden helsinkiläiset halliuimarit, mitä voi pitää hämmästyttävän hyvänä suorituksena.”

Uinnin Suomen mestaruuskilpailut / 1500 metrin vapaauinti

1951

 

Kultaa   Teuvo Niemelä. Kotkan Uimaseura.

1952

 

Kultaa   Teuvo Niemelä. Kotkan Uimaseura.

1953

 

Kultaa   Teuvo Niemelä. Kotkan Uimaseura.


UIMAHYPPY

Uimahypyn Pohjoismaiden mestaruuskilpailut

Ponnahduslauta 1 m

1998

Kultaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

Ponnahduslauta 3 m

1998

Hopeaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

 

 

 

       

Uimahypyn Suomen mestaruuskilpailut

Ponnahduslauta 1 m

1997

Hopeaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

1998

Kultaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

1999

IV-sija

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

 

Ponnahduslauta 3 m

1997

Pronssia

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

1998

Hopeaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

1999

Hopeaa

Lauri Arvilommi. Vantaa Uimarit.

 

Ponnahduslauta miesten syncro (parikilpailu)

1999

Kultaa

Lauri Arvilommi. Vantaan Uimarit.

Lauri Arvilommin isoisän isä oli luotsi Aaro Arvilommi Iikluuvista. Hän hiihti Kymenlaakson pokaalihiihdoissa 1900-luvun alussa Kuorsalon Saarenpoikien joukkueessa. Aaron vaimo Selma oli kultaa ja kunniaa niittäneiden veljesten Aaro, Rudolf, Viljo, Sakari ja Mauri Mäkelän isosisko. Lisäksi pesäpalloilija Pekka Arvilommi on Laurin setä.
 

PESÄPALLO

Tiettävästi Kuorsalossa ei pelattu pesäpalloa, mutta Haminaan muuttaneet saarelaiset löysivät tämän ennen toista maailmansotaa etupäässä Suojeluskunnan harrastaman pelin. Sakari ja Mauri Mäkelä olivat jo monesti aikaisemmin mainittujen Aaro, Rudolf ja Viljo Mäkelän velipuolia. Mauri Mäkelä saavutti kolme Suomen mestaruutta ja Sakari Mäkelä yhden. Sakari kaatui jatkosodan aikana Koiviston salmessa miinaräjähdyksessä syksyllä 1941. Pesäpalloilija Pekka Arvilommi ja Kari Nopanen ovat serkkuja ja heidän isoisänsä oli luotsi Aaro Arvilommi.

1939

Kultaa    Haminan Palloilijat. Joukkueessa pelasivat Sakari & Mauri Mäkelä.

1947

Kultaa    Haminan Palloilijat. Joukkueessa pelasi Mauri Mäkelä.

1948

Kultaa    Haminan Palloilijat. Joukkueessa pelasi Mauri Mäkelä.

1966

VI-sija Haminan Palloilijat. Joukkueessa pelasivat Pekka Paavalinpoika Arvilommi & Kari Nopanen.

1967

IV-sija Haminan Palloilijat. Joukkueessa pelasivat Pekka Paavalinpoika Arvilommi & Kari Nopanen.


KORIPALLO / SM

1968

VI-sija Kotkan Pojat. Joukkueessa pelasi Esko Sipari.

Esko Siparin setä oli luotsi Evert Sipari ja isosetä luotsi Taavi Sipari, joka menestyi purjehduksessa ja mäenlaskussa.
 

ALPPILAJEJA

SM / PUJOTTELU

1951

Pronssia

Osmo Kalpala. Slalom Seura.

1953

Pronssia

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1954

Pronssia

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1955

Hopeaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1956

Kultaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1957

Kultaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1959

Kultaa

Eino Kalapala. Slalom Seura.

1962

Hopeaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1963

Pronssia

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1970

VI-sija

Asmo Kalpala. Slalom Seura

 

SM / SUURPUJOTTELU

1956

Kultaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1958

Kultaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1959

Hopeaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1960

Kultaa

Eino Kalpala. Slalom Seura.

1962

Pronssia

Eino Kalpala. Slalom Seura.

Lisäksi Eino Kalpala edusti Suomea 1952 Oslon talviolympialaisissa alppihiihtolajeissa.

 

SM / ALPPIYHDISTETTY

1970

Pronssia

Asmo Kalpala. Slalom Seura.


MOOTTORIURHEILU

SM / AUTOSLALOM

1955

Kultaa

Osmo Kalpala.

SM / TAITOAJO

1954

Kultaa

Osmo Kalpala.

1955

Kultaa

Osmo Kalpala.

 

JYVÄSKYLÄN SUURAJOT (Rallin SM-sarja alkoi vasta 1959)

1954

Kultaa

Osmo Kalpala. Kartanlukija Eino Kalpala.

1956

Kultaa

Osmo Kalpala. Kartanlukija Eino Kalpala.

1958

Kultaa

Osmo Kalpala. Kartanlukija Eino Kalpala.

Veljesten Osmo ja Eino Kalpalan isoisä oli tullipäällysmies Alfred Korjus. Se tarkoitti tuohon aikaan tullisluupin eli purjealuksen kipparia. Alfred Korjus oli Aleksanterin, Joosen, Ida Karoliina Lommin o.s. Korjus, Mariana Lommin o.s. Korjus ja Santra Siltasen o.s. Korjus veli. Kuten tästä kirjoituksesta voi päätellä, Kuorsalon Itäpuolella vaikuttanut Korjuksen sukukunta tuotti epätavallisen monta huippu-urheilijaa. Siksi on vielä syytä todeta, että Osmo ja Eino Kalpala, Sulo, Veikko ja Oiva Lommi sekä Tapio Korjus ovat suuresta ikäerostaan huolimatta pikkuserkkuja. Asmo Kalpala on Osmo Kalpalan poika.
 

SPEEDWAY

SM/ SPEEDWAY/ Juniorit/ 80 cc

2011

V sija

Nike Lunna. Karhulan Moottorikerho.

2012

Hopeaa

Nike Lunna. Karhulan Moottorikerho.

SM/ PARISPEEDWAY/ Juniorit / 80 cc

2012

Kultaa

Nike Lunna. Karhulan Moottorikerho.

SM/ JOUKKUESPEEDWAY/ Yleinen sarja/

2013

Hopeaa

Nike Lunna. Karhulan Moottorikerho.

MM/ JOUKKUESPEEDWAY/ Juniorit/ 80 cc

2011

Pronssia

Nike Lunna. Karhulan Moottorikerho.

Nike Lunnan isoäidin Anneli Lunnan suurisän isä oli laivuri Julius Lommi.
 

SM / ULTIMATE

SM / ULTIMATE (Liitokiekolla eli frisbeellä pelattava joukkuepeli)

2009

Hopeaa

Karli Kalpala 2009. Kipinä ry., Karhukopla-joukkue.

2009

Kultaa

Karli Kalpala 2009. (Hallikilpailut). Kipinä ry., Karhukopla-joukkue.

2010

Kultaa

Jarna Kalpala. Espoon Ultimate Club.

2011

Kultaa

Jarna Kalpala. Espoon Ultimate Club.

2012

Kultaa

Jarna Kalpala. Espoon Ultimate Club.


EM / ULTIMATE

EM / ULTIMATE

2012

Hopeaa

Jarna Kalpala. Espoon Ultimate Club.

Jarna ja Karli Kalpalan isoisä on Eino Kalpala.
 

SM / RYTMINEN VOIMISTELU

 SM / RYTMINEN VOIMISTELU

1994

Kultaa

Katri Kalpala. Elannon Isku.

1995

Kultaa

Katri Kalpala. Elannon Isku.

1996

Kultaa

Katri Kalpala. Elannon Isku.

 
PM / RYTMINEN VOIMISTELU

PM / RYTMINEN VOIMISTELU

1995

Kultaa

Katri Kalpala. Elannon Isku.

Katri Kalpalan isä on Asmo ja isoisä Osmo Kalpala. Katri Kalpala, myöhemmin Työppönen, on edellisten neliotteluissa saavuttamiensa mestaruuksien lisäksi voittanut monia mitalisijoja Suomen ja Pohjoismaiden mestaruuskilpailuista.


SM / GOLF

SM / GOLF

2008

Pronssia

Karli Kalpala. Wiurila Golf & Country Club. (Alle 21-vuotiaat).

 
 
Todettakoon lopuksi, että Kuorsalon Saarenpoikien ajoista urheilun 
lajivalikoima on monipuolistunut, mutta samaa sisukkuutta ja voittamisen tahtoa vaaditaan
edelleenkin nykyisiltä kilpaurheilijoilta kuin kilpaa verkkoapajille soutaneilta esi-isiltä.
 

 

KUORSALON VANHAT SOITTAJAT ENNEN WOXIWEIKKOJA   (lue koko kirjoitus pdf >>>)

Tähän on yritetty listata tietoja Kuorsalon vanhoista soittajista eri lähteistä ennen WoxiWeikkojen perustamista v. 1976. 1800-luvulla syntyneet ja 1900-luvun alun
soittajat on merkitty alkuun omana lukunaan. Sen jälkeen on edetty suvuittain, kunnes tullaan sodanjälkeisiin soittajiin ennen WoxiWeikkojen perustamista. Analyysissä ei ole mukana kaikki sukujen soittajat, vaan se keskittyy enemmältikin Kuorsalossa taitonsa esiintuoneisiin taiteilijoihin. Jos tunnettuja soittajia ei ole tässä esitelty, he tulevat esiin Woxi-Weikoista laadittavassa historiassa...

Espoo 17.11.2015
Markku Arvilommi

Lue koko kirjoitus (pdf) >>>