VEHKALAHDEN SAARISTO METALLIKAUSILLA

Timo Miettinen

Kymenlaakson arvokkaimmat esihistorialliset löydöt, muinaisjäännökset keskittyvät Vehkalahdelle, Kuorsalon ja Tammion saariin. Ainoastaan tällä alueella voidaan arkeologisten dokumenttien, rantakallioitten korkeimmille kohdille kivistä rakennettujen polttohautojen perusteella todeta metallikautinen jatkuvuus pronssikaudelta rautakaudelle. On ilmeistä, että nimenomaan tämä saaristoalueen maantieteellinen rakenne on tarjonnut erityisen hyvät elinkeinolliset edellytykset alueen kivikautispohjaisen kantaväestön harjoittamalle hylkeenpyynnille ja alkavalle maanviljelylle. Laaja Harvajanniemen edustalla levittäytyvä saarirypäs, jossa saarten väliset etäisyydet ovat hyvin hallittavissa, ulottuu varsin kauas ulkomerelle. Kivikautista, 20 m:n korkeuskäyrälle sijoittuvaa asutusta ei tuolla alueella vielä voinut olla; saarten korkeimmat kohdat olivat vielä kallioluotoja. Erityyppisten pyynti- ja asuinpaikkojen ohella on tällä saaristoalueella ollut metallikausilla myös edullisia satamapaikkoja kaukomerenkululle, joka on puolestaan välittänyt kaupan kautta uusia kulttuurivaikutteita, ehkä väestöäkin.

Alueen vanhin muinaisjäännös on Tammion Kipanaistenniemen mahtava hiidenkiuas, pronssikautinen röykkiöhauta, joka on kauimpana ulkomerellä sijaitseva vanhemman metallikauden muistomerkki Kymenlaaksossa. Tämän noin 3500 vuotta vanhan monumentin valitettavana kohtalona on ollut jäädä huvila-alueen keskelle, ja röykkiötä on myös kaiveltu ja rikottu. Koska Vehkalahden muinaisjäännösten inventointi ei aikoinaan ulottunut saaristoon saakka, ei hiidenkiuas tullut museoviraston tietoon eikä valvonnan piiriin. Hiidenkiukaan alapuolella on laivalatomustyyppinen, ilmeisesti jo rautakaudelle ajoittuva rakennelma, joka lisää osaltaan ko. alueen epätavallista arvoa. Samanlainen, vielä selvempi jatkuvuus ilmenee mantereella, Virolahden Vähä-Harvajanniemen röykkiöhauta-alueella, jossa hiidenkiukaitten alapuolella on pienempi, ehkä rautakautinen röykkiöhauta ja laivalatomustyyppinen röykkiö.

Kuorsalon Suursuon turvenäytteestä tavatut ohran kaskiviljelystä todistavat ohran siitepölyt ja nokiesiintymä osoittavat, että maanviljely on alkanut Kymenlaakson itäisellä rannikkoalueella jo pronssikauden alkupuolella n. 3200 vuotta sitten. Tämä seikka viittaa osaltaan kulttuurin ja väestön jatkuvuuteen ja asutuksen kiinteytymiseen siirryttäessä pronssikaudelta rautakaudelle. Tämä hylkeenpyynnin ja kalastuksen ohella maataviljelevä asutus on voinut hyvin sijaita rautakaudella Kuorsalon Vanhankylän alueella, jonka kaikki maansekaiset röykkiöt eivät välttämättä ole peltokiviröykkiöitä. Rautakauden alkupuolelta ja keskivaiheilta, roomalaisajalta ja kansainvaellusajalta, ei Vehkalahden saaristossa ole kuitenkaan, ainakaan toistaiseksi, löytynyt röykkiöhautoja, arkeologisia dokumentteja asutuksesta. Tämän ei kuitenkaan tarvitse merkitä lainkaan väestöllisen ja kulttuurisen kehityksen katkeamista. Tähän mennessä tutkimuksen tietoon tulleet röykkiöhaudat ajoittuvat viikinkiajalle, 800–900-luvuille j.Kr.

Kipanaistenniemen vastapäätä sijaitsevalta Västärin saarelta löytyi 1990-luvun alussa kaksi rautakautista röykkiöhautaa, jotka otettiin Kymenlaakson maakuntamuseon tutkimuskohteiksi 1993–94 (Kuorsalon ja Pörstingin röykkiöt olivat museon kaivausohjelmassa 1991 ja 1994). Isommasta, meillä ainutlaatuisesta, läntistä mallia edustavasta nelisakaraisesta röykkiöstä muun ohessa löytynyt luukamman katkelma on tyypiltään viikinkiaikainen, birkalainen, ajalleen ominainen skandinaavisperäinen esine. Jos yhdistetään se idempänä, Virolahden Lapurin salmen pohjasta löytyneeseen ns. viikinkilaivan hylkyyn, voidaan itäisen Suomenlahden saaristoon todeta kohdistuneen epätavallisen voimakas vaikuteaalto lännestä käsin. Ovatko ne välittyneet suoranaisen uudisasutuksen vai kaupan kautta, emme vielä tiedä. Myöskään alueen oman metallikautisen väestöpohjan laajuus ei ole vielä arvioitavissa.

Varsin pitkäkestoista läntistä, jo pronssikaudella alkanutta vaikutusta näyttää ilmentävän myös Kuorsalon Savilahden laivalatomus, joka on ainoa maastamme löytynyt rautakaudelle, sen loppuun ajoittuva ko. tyypin edustaja. Lähinnä Gotlannista peräisin olevat rombinmuotoiset laivalatomukset ajoittuvat Manner-Suomessa pronssikaudelle. Kymenlaakson rannikolla ja saaristossa niitä on enemmän kuin missään muualla maassamme, seitsemän kappaletta. On todennäköistä, että Kymijoki lohisaaliineen ja kulkuväylineen on ollut tässä kansainvälisesti vaikuttavana vetovoimatekijänä.

Sekä Västärin haudan että Lapurin hylyn kohdalla on ajoitusongelmia, joista jälkimmäinen vaatii lisätutkimuksia. Röykkiön radiohiiliajoitus vie sen yllättäen 1300-luvun alkuun, mikä on ristiriidassa löytöjen kanssa; onkin todennäköistä, että ajoitettu hiili on peräisin myöhemmästä tulenpidosta. 900-luvun lopulle ajoitetusta Lapurin hylystä tehty viimeisin radiohiiliajoitus viittaa varhaiskeskiaikaan, 1200-luvulle. On valitettavaa, että äskettäin tehty dendrokronologinen, puun lustoihin perustuva ajoitusyritys ei vielä selventänyt tätä ajoitusristiriitaa.

Västärin haudan ajoitus voi viitata myös siihen mahdollisuuteen, että rautakautinen röykkiöhautaperinne on elänyt epätavallisen pitkään Suomenlahden itäisessä saaristossa. Tähän viittaa osaltaan Pörstingin saaressa vain 4 m:n korkeudella sijaitseva röykkiöhaudan pohja, jonka kivistä on myöhemmin tehty kummeli. Rannansiirtymisen perusteella hauta ei voi olla 1300-lukua vanhempi.

Toinen Kuorsalon Savilahden hautaröykkiöistä

Näköetäisyyden päässä Pörstingistä sijaitseva Kuorsalon Savilahden röykkiöhauta sijaitsee 6,5 m:n korkeudella merenpinnasta, samalla tasolla kuin Västärin hautakin. Radiohiiliajoitus sijoittaa sen yksiselitteisesti viikinkiajan keskivaiheille, 800-900 -luvun vaihteeseen. Muutamien rautaesineitten ohella röykkiöstä löytyi pari piikaavinta ja hiekkakivihiointa, jotka ovat erittäin harvinaisia löytöjä myöhäisrautakautisissa haudoissa. Niiden voi katsoa viittaavan osaltaan siihen, että alueella, joka oli niin aktiivinen metallikausien aikaisemmissa vaiheissa, on vallinnut eräänlainen kehitysviive esihistoriallisen ja historiallisen ajan taitteessa.

On ilmeistä, että Vehkalahden saaristoalueella tarvitaan monenlaisia arkeologisia lisätutkimuksia, etenkin röykkiöihin ja Vanhankylän alueeseen kohdistuvia kaivauksia ja metallikautisten asuinpaikkojen etsimistä. Niiden yhtenä edellytyksenä on alan harrastajien, kotiseutuväen vapaaehtoinen ja innostunut työpanos, jota ilman tähänastisetkaan kaivaustutkimukset eivät olisi olleet mahdollisia. Muinaisjäännökset ja esihistorialliset esineet ovat ainoa mahdollisuus saada tietoa tämänkin alueen vanhimmasta asutuksesta, joka näyttää olevan myöhemmän, historiallisen ajan asutuksen pohjana. Niiden tulee siten olla kaikkien alueella asuvien ja liikkuvien kunnioituksen, arvostuksen ja suojelun kohteena. Västärin hautojen löytyminen ja Kuorsalon sekä Pörstingin röykkiöitten löytyminen ja tuleminen tutkimuksen tietoon on alueen harrastaja-arkeologien ansiota. Saaristossa liikkuvien olisikin hyvä pitää silmällä rantakallioitten lakialueita, röykkiöhautojen mahdollisia sijaintikohteita. Kymenlaakson maakuntamuseo on myös käynnistämässä maakunnan muinaisjäännösten uusintainventoinnin. Sekin voi selventää osaltaan tilannetta myös Vehkalahden saaristossa.